Päässäni pyörivät ystävät ja ystävyyden loppuminen. Johtuu yhdestä naamakirjaryhmästä, jossa yksi jäsen pohti suhtautumista entiseen ystävään, joka tekee pitkän tauon jälkeen itseään tykö. Ryhdyin pohtimaan omia kadonneita ja kadottamiani entisiä ystäviä.
Ystävyys on jotain sellaista, joka jatkuu, vaikka välissä olisi vuosia, ettei tapaa. Toki ihanaa olisi, jos olisi tottunut "paras ystävä"-eloon, mutta lapsuuden perheolot ja oma ujous estivät sellaisen tehokkaasti. Sitten kun vihdoin sain ystäviä, niin enimmäkseen menimme porukassa. Mutta muutamat niistä ystävyyssuhteista ovat ihmeesti kestäneet pitkätkin tauot.
Minut on jätetty ystävänä useasti, eri syistä. Ensin kuulemma puhuin liian suoraan mitä ajattelen asiasta, joka mielestäni oli moraalisesti väärin. Sitten väliin tuli ystävän parisuhde. Ja sitten minun parisuhteeni. Sitten se, etten muka pitänyt yhteyttä, kun minuun lakattiin pitämästä yhteyttä.Yksi ystävyys taas pättyi liukenemiseen, en tänä päivänäkään tiedä, mitä tein väärin. Tuntui, kun en kelpaisi kuin sinkkuna.
Itse taas annoin kenkää ystävyydelle, joka päättyi aina siihen, että tietyssä humalassa ystävä ryhtyi itkettämään minua. Aikani kestin, sitten päätin, että on parempi olla ilman.
Suhtautumiseni ystävyyteen on varovaisen myönteinen. Yritän olla rasittamatta ketään liikaa, ylläpidän keveyttä. En siis enää uskalla olla tosiystävä, olen vain ystävähkö. Mutta ihan hyvä sellainen. Ja syvempiä pohdintoja varten mulla on aina Hän - Hän jaksaa kuunnella ja kommentoida. Ihanaa kyllä, että meillä on rakkauden lisäksi ystävyys.
Ehkä minä en olekaan hyvää ystäväainesta, ehkä olen vain kaveri/tuttava-ainesta. Ehkä olen parhaimmillani, kun pysyn vähän kauempana.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähäisemmäksi käy ystävien määrä. Yksi nuoruuden ystävä on vielä niin, että voi mennä vuosikin ettemme ole missään tekemisissä ja sitten juttu jatkuu kuin eilisestä.
VastaaPoistaMinulla on tällä hetkellä oikeastaan vain yksi hyvä ystävä, sellainen jonka kanssa olen joka viikko tekemisissä jollain tavoin. Muut ovat vain tuttavia, kavereita, kylänmiehiä...
Ystävyys on jotenkin kimurantti juttu. Itsellä on vähän sama kokemus kuin sinulla, että lapsuudessa vaivasi ujous ja se, että olimme köyhiä vaikka ei sen pitäisi mitenkään vaikuttaa, mutta kyllä koen sen vaikuttaneen.
Nykyään viihdyn kotosalla Siipan kanssa, ehkä hän riittää minulle ystävänä, sen yhden naispuolisen lisäksi.
Jossain välissä elämää oli helpompi antautua uuden ystävyyden pauloihin. Nyt ei enää tahdo jaksaa - olisi niin paljon kerrottavaa, osaako sitä kertoa kaikkea oleellista?
VastaaPoistaNiin, ja mikä sitten on vastapuolen mielestä oleellista. Joskus olen törmännyt siihen, että ihminen on kiinnostunut minussa jostain pikkujutusta, joka itselle on käytännössä merkityksetön. Silloin sitä ryhtyy pohtimaan, että mikähän tässä on agenda ja alkaa lukea rivien välistä kaikkea sellaista, mitä siellä ei välttämättä edes ole. :)
PoistaHuh! Ryhdyin miettimään mitä kaikkea minusta on luultu väärin. Muutenkin kun kärsin siitä "kohta ne huomaa, etten osaa" syndroomasta. Huijarisyndroomasta siis. Se kyllä selittäisi, miksi ihmiset tuntuvat kyllästyvän minuun. Tai häipyvän.
VastaaPoista