Yrityksemme yltiöoptimismi-osastolta huomenta!
Kävin työhaastattelussa. Se sujui hyvin, mutta jatkohaastatteluun pitäisi päästä. Haastattelijat myönsivät kokemukseni olevan juuri sitä, mitä toimenkuva vaatisi. Palkkatoivomus oli taas aivan toisissa lukemissa kuin muilla hakijoilla - toki senkin he myönsivät, että rahalle saisi vastinetta. Sitten se mutta, potentiaalinen esihenkilö ei ollut mukana. Hän tekee jatkohaastatteluvalinnat. Ja miten todennäköistä on päästä alaiseksi 17 vuotta itseään nuoremmalle henkilölle? Jos henkilö on fiksu, hän ei sitä huomioi. Mutta ainakin pää on avattu, cv päivitetty ja palutettu mieleen, miten työhaastattelussa käyttäydytään.
Nykyisessä työssäkin tosin olen miettinyt voivani saada uuden esihenkilön kanssa aikaan hivenen parempaa yhteistyötä aikaan. Ja palkkaakin voi pyytää lisää. Mutta se taloudellinen tilanne on kamala. Jos pian ei ihmettä tapahdu, pääsen tutustumaan nykyiseen ansiosidonnaissysteemiin ja muuhun asiaan kuuluvaan - niin kuin kaikki muutkin yrityksen työntekijät. Urani nykyisessä kustannuspaikassa on ollut erittäin opettavainen. Kaikki parannus on tarpeen.
Parisuhde-elämässä meillä oli taas keskusteluhetki. Meillä asuva nakkasi granaatin ja minä räjähdin. Onneksi edes räjähdin niin, että en viskannut koko suhdetta raadonsyöjille, vain reagoin asiaan. En ole iloinen asioiden vallitsevaan tilaan, mutta minusta sen muuttuminen ei ole kiinni. Asian kanssa voi elää, mutta siinä on riskinsä. Kai tämä kuuluu siihen "Kaikki se kärsii."-osioon. Kukaan meistä ei ole täydellinen. En edes minä.
Tänään suunnitelmissa on kävelyretki, sauna ja kaalilaatikko. Saa nähdä, jos illalla löytyisi joku kiva molempia kiinnostava musiikkisoiree. Voisi pikaisesti pistäytyä jossain ihmisten ilmoillakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti