Kaikki loppuu - kesä, elämä ja kaikki

Mökin vuokra-aikaa on vain kolme yötä jäljellä. Lomakin loppuu viikon päästä. Onneksi en elä pelkkää lomaa varten, vaan viihdyn myös varsinaisessa elämässämme. Kaikki on vaan juuri niin hienosti, että pelottaa.

Paitsi hirviökärvästen hyökkäys - eilisen metsäretken jälkeen tukasta löytyi yksi ja sienipussista toinen. Tänään kiersimme vieraan kanssa tilukset, niin taas oli niskavilloissa kutsumaton vieras ja paidan alla toinen. Onneksi ne syksyä myöten kuolla kupsahtavat. Ehkä kotikonnuilla voimme taas tehdä rauhallisempia retkiä Keskuspuistoon ensimmäisten kylmien öiden jälkeen.

Varsin onneton oli saalis, muutama tuore lehmäntatti, pari voitattia ja punikkitattia. Kaikki kelpasi. Siivoamisen jälkeen käytin tyypit pannulla ja törkkäsin jääkaappiin talteen. Tänään tein perunan, porkkanan, sipulin, mausteiden ja pippurikerman kanssa sosekeiton. Tuli vahva tatin maku - herkullinen keitto! Seuraavan kerran hivenen vähemmän pippuria. Ystäväni tosin oikeutetusti totesi, että koska minun ruokani olisi perinteisiä makuja tai valmistustapoja noudattanut.

Jälkiruuaksi väkersin turhaan ostetusta vaniljajogurtista ja appelsiinimehun lopusta lettuja. Inhoan, jos joudun nakkaamaan hyvää ruokaa haaskuun. Harvoin sitä nykyään tapahtuu, olen oppinut nuukailemaan entistä paremmin. Nyt on saatava jääkaappi tyhjäksi. Kuiva-aineet matkaavat takaisin tsadiin, jos jotain jää.

Olen miettinyt, olenko itsekäs, kun me pysymme mökillä, annamme lähiseudulla asustelevien ystävien ja vieraiden saapua tahtoessaan tänne meitä tapaamaan, mikäli aikataulut sopivat. Mutta meillähän on siihen oikeus, lomaa on rajallinen määrä, voisimme viettää sen vaikka ulkomailla, jolloin kenelläkään ei olisi mahdollisuus tavata meitä laisinkaan. Ihan niin kuin muutkin tekevät, eivät he meillä käy saapuessan pääkaupunkiseudulle. Toisaalta en tahdo olla mikään kuningataräiti, jakaa tapaamiskortteja tai määräyksiä, vaan mieluusti näkisin heidän saapuvan vierailulle omasta tahdostaan. Toistaiseksi tämä on siltä näyttänyt. Ehkä arvon tätä turhaan.

Sitten vielä yksi juttu. Ostimme minulle Liiteri-kaupasta värikynät. Tiedän, että intoa on enemmän kuin taitoa, mutta miten piirtäminen rentouttaakaan! Onnea ja iloa!

Vieläkin kesken oleva kuva...

Elämäni ensimmäinen mandala

Puuvärit ovat ilo. Samoin piirtäminen - etenkin jos mihinkään ei ole pakko.