Kun itse on kolmanteen maailmansotaan ja ydintalveen varautuva ihminen, niin kovasti jaksaa ihmetellä toisen itseään nurkkaan maalaavaa elämänasennetta. Kun tunnen itseni, tiedän, mitä ovat elämäni tärkeimmät asiat ja osaan etukäteen varautua niitä koskeviin ongelmiin. Tai oikeastaan siihen, että ongelmia ei tule.
Meillä asuva, Hän-raasu, on toista maata. Hän ajaa itsensä säännöllisen epäsäännöllisesti ahdistukseen tuskan partaalle, kun joku elintärkeä asia on lopussa, ei toimi, katoaa tai menee rikki. Silloin on parempi pysyä poissa tieltä, kun hän mylttää tavaroitaan. Sen olen jo oppinut, etten koske Hänen tavaroihinsa, ettei minua voida syyttää niiden katoamisesta tai piilottamisesta. Nyt ei tarvitse kuin siirtää itsensä toiseen tilaan pois tuskapalleron tieltä. Ja kuunnella ähinää.
Joskus olen koittanut opettaa omaa elämäntapaani Hänelle, tulokset valitettavasti eivät ole mitenkään onnistuneita. Vanha koira ja uudet temput, ja vaikka tahtoa kenties löytyisikin, niin elämänfilosofiani ei taida olla täysin ongelmaton sekään. Varastoja kertyy. Tulee runsaudenpula, säilytystilat ovat välillä tiukilla.
Jos meillä olisi varaa ja mahdollisuus, suosittelisin meille suurempaa residenssiä. Hänen olisi hyvä saada oma huone. Siellä saisi melskata rauhassa ja minä voisin jatkaa omaa hiljaiseloani. Tuskaisen ihmisen ravaamisen katselu ei ole lempilajejani. Minäkin hermostun sitä katsellessani, siksi yleensä suosiolla väistän ja odottelen pölyn laskeutumista.
En päässyt jatkohaastatteluun. Esimiesehdokas oli bongannut cv:eiden joukosta jo aikaisemmin firmassa olleen henkilön eikä tahtonut edes muita haastatella. HR henkilö kuitenkin kiitteli haastattelusta ja kysyi, voiko pitää paperini jemmassa. Eli minussa on potentiaalia, se oli hyvä uutinen. Pitää jatkaa loman jälkeen etsimistä. Nyt keskityn unohtamaan työt muutamaksi hetkeksi.
Niin juu. Vuosiloma alkoi. Ensi viikolla lähdemme vuokramökille. Pyykinpesua ja pakkaamista. (Mut mullapa on lista valmiina...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti