Onko oikea sulle hän?

Päässäni pyörivät ystävät ja ystävyyden loppuminen. Johtuu yhdestä naamakirjaryhmästä, jossa yksi jäsen pohti suhtautumista entiseen ystävään, joka tekee pitkän tauon jälkeen itseään tykö. Ryhdyin pohtimaan omia kadonneita ja kadottamiani entisiä ystäviä.

Ystävyys on jotain sellaista, joka jatkuu, vaikka välissä olisi vuosia, ettei tapaa. Toki ihanaa olisi, jos olisi tottunut "paras ystävä"-eloon, mutta lapsuuden perheolot ja oma ujous estivät sellaisen tehokkaasti. Sitten kun vihdoin sain ystäviä, niin enimmäkseen menimme porukassa. Mutta muutamat niistä ystävyyssuhteista ovat ihmeesti kestäneet pitkätkin tauot.

Minut on jätetty ystävänä useasti, eri syistä. Ensin kuulemma puhuin liian suoraan mitä ajattelen asiasta, joka mielestäni oli moraalisesti väärin. Sitten väliin tuli ystävän parisuhde. Ja sitten minun parisuhteeni. Sitten se, etten muka pitänyt yhteyttä, kun minuun lakattiin pitämästä yhteyttä.Yksi ystävyys taas pättyi liukenemiseen, en tänä päivänäkään tiedä, mitä tein väärin. Tuntui, kun en kelpaisi kuin sinkkuna.

Itse taas annoin kenkää ystävyydelle, joka päättyi aina siihen, että tietyssä humalassa ystävä ryhtyi itkettämään minua. Aikani kestin, sitten päätin, että on parempi olla ilman.

Suhtautumiseni ystävyyteen on varovaisen myönteinen. Yritän olla rasittamatta ketään liikaa, ylläpidän keveyttä. En siis enää uskalla olla tosiystävä, olen vain ystävähkö. Mutta ihan hyvä sellainen. Ja syvempiä pohdintoja varten mulla on aina Hän - Hän jaksaa kuunnella ja kommentoida. Ihanaa kyllä, että meillä on rakkauden lisäksi ystävyys.

Ehkä minä en olekaan hyvää ystäväainesta, ehkä olen vain kaveri/tuttava-ainesta. Ehkä olen parhaimmillani, kun pysyn vähän kauempana.

Uutta oppimassa

Työ antaa minulle onnistumisen elämyksiä joka päivä - ihania ihmisiä ja uusia temppuja. Samoin myös raivon ja turhautumisen tuntemuksia - ihmiset ovat tymiä (tämä on tietoinen väärinkihroitus, suoraan jostain lapsuusajan päiväkirjasta) ja ohjelmat eivät ymmärrä logiikkaani. Firma on sellainen kirppusirkus, ettei paremmasta väliä.

Tänään etäpäiväillessäni meinasi Hänkin saada osansa niistä huonoista puolista. Olin sen verran kärkäs, että Hän katsoi parhaaksi lähteä lenkille. Hyvä niin, puhisin aikani töiden kanssa, sain ne jotenkin sellaiseen malliin, että uskalsin sulkea koneen. Huomenna on uusi päivä.

Pitää vaan muistaa, että huomenna on myös optikkopäivä. Hän kadotti viimeiset ehjät tiimarilasinsa poikain kanssa rymytessään keskiviikkona. Terhentelyn keskellä kyllästyin siihenkin ja tilasin ajan optikolle. Lasit on saatava ennen lomaa, ei tuota sankapuolipeliä kukaan täyspäinen nauramatta katso. Ja onpahan hyvä syy lähteä aikaisemmin pois toimistosta - makutuomariksi nääs.

Mutta se on vasta huomenna. Tänään luvassa ainakin perunoiden keittäminen, ja ehkä sauna, ennen kuin kuumuus taas valtaa alaa. Tämä on ollut ihana kesä - ainakin heinäkuu. Tällaista raikkautta lisää! Jokohan naapurimetsistä löytyisi sieniä?

Yltäkylläisyyttä

Kun eilisen roolipelisession jälkeen bussipysäkillä hehkutin peliystävilleni parisuhdeauvoa, niin hyvä, ettei jo hävettämään ryhtynyt. 4,5 vuotta ihmissuhdetta, siitä alkuaikojen huuman lisäksi viimeiset reilu kaksi vuotta erinomaista parisuhdetta. Erinomainen osuus tuntuu jatkuvan.

Vaikka välillä papapata saa minut raivon partaalle. Etenkin kun kysymys on politiikasta. Ja kun ihminen selittää kaiken näkemänsä, ihan niin kuin en itse näkisi tai ymmärtäisi mitään. Mutta se on Hänen tapansa selittää maailmaansa varmaan myös itselleen. Muuten en voisi parempaa kumppania loppuelämääni haaveilla. Pitäähän parisuhteessa haasteensa olla, minun pitää elämänläksynä opetella kärsivällisyyttä. Ja hölmöä huumoria, sellaista Ohukaisen ja Paksukaisen huumoria. (Mehän itse asiassa vähän näytämmekin niiltä - mie olen se paksumpi kaveri.)

Roolipeli-sessio oli ihana! Edellisen kerran olemme tavanneet tammikuussa. Muut jatkoivat pelaamista netissä, mutta itse en enää työpäivän päälle jaksanut virtuaalipelaamisesta innostua. Seikkailu oli edennyt, edellinen tehtävä oli päättynyt, uutta olivat jo virittelemässä. Mutta pelaaminen vie energiaa, huomasin jälleen. Eikä ihme, jos yrität pysyä koko ajan kärryillä tapahtumista ja miettiä, miten itse voit edistää asiaanne.

Uni alkoi painaa silmiä, kun kotiin tulin. Lauantai-illan huumaa aikuiseen makuun, sänkyyn ennen puoliyötä. Mutta kylläpä nyt taas kelpaa. Loman alkuun on kuukausi.

Päivän lomasimulaatio

Saimme yllättäen ystävän kylään. Parin päivän varoitusajalla teimme ohjelman ja löimme yksityiskohdat lukkoon.

Lauantaiaamuna sain melkein meikattua, kun ystävä saapui. Onneksi toinen aamiainen oli jo valmiina, ilman evästä ei kannata Iikkeaan lähteä. Tein perjantai-iltana suolaisen piirakan valmiiksi. Olin kerrankin ajatellut ennakolta, mitä olen vailla ja valmentanut itseäni, että turhuuksia ei hankita. Olimme jo ennen yhtätoista tyhjänoloisella parkkipaikalla. Ajatus oli, että yläkerta skipataan kokonaan. Menemme vain suoraan tavarataivaaseen.

Löytyihän sieltä ties mitä; parvekkeelle uusi matto, uudelleensuljettavia pusseja, pussinsulkijoita, muovikansia, leivinalusta, lautasliinoja ja mehikasviasetelma. Niin ja huonoa puolukkasuklaata, en suosittele. Kovennettua Ikeaa seurasi pikapistäytyminen Pirsmaan.

Pienen lounaspalan jälkeen Hän jäi soittelemaan, kun ystävän kanssa suuntasimme HAMiin. Siellä ei onneksi mikään kansainvaellus ollut. Kohokohta oli Vilho Lammen näyttely. Melkoisen epätasainen ura oli kaverilla, näki, että elämä oli koetellut, eikä aina ollut ruusuilla tanssia.

Yläkerran tilataideteoskokoelma, Museum of Becoming, vaikka vakuttava aihe olikin, sai molemmat ahdistumaan, kyllästymään ja pyörittelemään silmiämme. Hyvä niin. Ainakin se herätti meissä tunteita ja ajatuksia. Ilmaisnäyttelyistä ihastuimme Sukupuolen sotkijat-postikorttinäyttelyyn.

Sitten menimme baariin. Oli ihana istuskella hetki ja seurata ihmisiä samalla kun vatuloimme näyttelyn antia. Kotiinlähtö vähän myöhästyi, niinpä päivällinen oli valmiina varsin eteläeurooppalaiseen aikaan. Siitä huolimatta suuntasimme iltasella vielä muutamaksi tunniksi On the Rocksiin. Saimme hyvät tarkkailupaikat ja taas saivat ihmiset meitä viihdyttää. Onneksi hyppäsimme yhden maissa bussiin. Minä simahdin heti, kun sain naamani pestyä. Hän ja vieras jäivät iltapalalle.

Sunnuntai on aina vähän haikea päivä, jos lauantai on ollut mieluisasti tapahtumia täysi. Mutta ehkä päivän lomasimulaation voimin jaksan vielä viisi viikkoa odotella omaa lomaani. Se tuskin on niin täynnä tapahtumia, vaikka ystävä on kyllä luvannut tulla yhdeksi viikonlopuksi mökillekin.

Meillä asuva, Hän, kehuu ystäviäni sekä sukua. Sanoo, että ei ole kaikissa parisuhteissa saanut niin tervetullutta vastaanottoa tai suhtautunut vierailuihin niin myötämielisesti. Minulla on ollut ilmeinen tuuri ystäviä saadessani; lojaaleja, älykkäitä, ymmärtäväisiä ja huumorintajuisia. Sellaisia, joiden kanssa viihtyy pitkään ja hartaasti. Akanat karsiutuvat lyhteestä, ei kaikkia voi miellyttää, olen oppinut. Vihdoinkin, kiitän itseäni.

Tyttö-Tuskaa Keski-Suomessa

Viikonloppu tutussa kaupungissa kahden ystävän kanssa tuli enemmän kuin tarpeeseen. Tosin siinä vaiheessa kun suljin tietokoneen puoli kahden aikaan perjantaina, tiesin katuvani asiaa maanantaina; sen verran paljon jäi askarreltavaa. Hänelle jäi makaronilaatikko uuniin, luvassa oli molempien poikien vierailut.

Tapasin ystävän Pasilassa, kerkesimme hetken istua baarissa, ostaa tuliaiskukan ja eväsleivät, ennen kuin hyppäsimme junaan. Niin oli nälkä, että ennen Tikkurilaa olivat eväät syöty. Sitten vierailimme ravintolavaunussa. Aikaa kuitenkin oli 3,5 tuntia. Varsin kohtuullisesti onneksi tuli nautittua, tarkoituksenamme oli poiketa baarissa ennen taksimatkaa lähiöön. Muistimme ottaa tuliaiskukkasenkin mukaan junasta.

Lähipizzeria tarjosi tolkuttoman kokoiset lätyt normaalipizzana. Itse söin viimeisen palan sunnuntai-iltana kotosalla, kun en kuumassa paluujunassa saanut syötyä. Ja pizzan kanssa juotiin. Sitten juotiin musiikin kuuntelun lomassa. Soittelimme kappaleita vuoronperään, kerroimme tarinoita, nauroimme yhteisille muistoille.

Olin lähettänyt hyvän yön viestin Hänelle 03:39. Eihän siinä muuten olisi ongelmaa ollut, mutta kun heräsimme viiden tunnin unien jälkeen. Onneksi hobittilassa tunnetaan toinen aamiainen. Sillä otimme jo sampanjaa. Päivä kului viileässä olohuoneessa teeman mukaisesti metallimusiikin keikkoja kuunnellessa. Jossain välissä tarjolla olivat kotitekoiset hampurilaiset kaikilla mausteilla. Kuin kunnon vampyyrien kotikolossa konsanaan liikettä alkoi syntyä vasta kahdeksan jälkeen illalla.

Kymmenen maissa taksi kuskasi meidät keskustaan, siellä oli muutama muukin kaveri. Terassit olivat täynnä. Jouduimme sisätiloihin. Reilun tunnin siellä pystyi rauhassa istuskelemaan, sitten alkoi tungos lisääntyä. Pakko oli vaihtaa baaria, onneksi pääsimme vielä kaltaistemme pariin rautatieaseman kupeessa olevaan elävän musiikin yhdistyksen pyörittämään baariin. Hinnatkin olivat järjellisemmät ja henkilökunta ystävällisempää.

Onneksi ei mennyt niin pitkään kuin Varjo-Tuskamme ensimmäisenä iltana. Kun kotiin pääsimme, hiilihydraattitankkaus teki tehtävänsä. Tasainen tuhina valtasi kotikolon, kaikki saimme yllättäen ihmismittaiset unet. Oli huomattavasti leppoisampi päivä sunnuntaina, alkoholi vaihtui veteen. Neljän maissa aloitimme kotimatkan, juna oli niin täynnä, ettemme päässeet vierekkäin. Vähän pelotti kieltämättä, että nytkö se korona sitten iskee.

Murjottavat orvokit paheksuivat viikonlopun rellestäjiä.

Kotiin on aina ihana tulla. Hän oli saanut vanhemmasta jälkeläisestään seuraa koko viikonlopuksi. Nuorempi oli päättänyt perua vierailunsa helteen takia - oikeata syytä emme varmaan koskaan saa tietää.

Tänään oli haastavahko työpäivä. Huomenna luvassa on samanlainen. Ylihuomenna tiedämme firma kohtalon. Mutta viikonloppuna pääsin hetkeksi eroon ajatuksistani. Pitkä eristäytynyt kevät sai ihmisen kaipaamaan ystäviä ja keikkoja, parisuhdekin saa virtaa. Ehkä ensi vuonna pääsemme jälleen oikeasti Suvilahteen muiden mörrimöykkyjen seuraan.

Etätoimistosta ravintolan keittiöksi - arkiaktiviteetteja

Muuntelen residenssimme käyttötarkoitusta. Lopetin etäpäivän, ryhdyin tekemään ruokaa. Kerran päivässä pitää syödä kunnolla, muuten täältä löytyy ruumihia, kun verensokeri riittävästi laskee. Nyt on hetki aikaa kirjoitella, kun kastike muhii.

Kollegat lomailevat jo. Itse asiassa on yllättävän hiljaista. Hyvä niin, perjantaina nimittäin hyppään iltapäivällä junaan. Vietämme tyttöjen varjo-Tushkan, kun koronanperkele peruutti varsinaisen. Pitäisi keksiä kotifestareille sopivat sisäänpääsyrannekkeet - olikohan minulla jossain nippusiteitä vai palmikoinko riepuja?

Hän kutsui vierailuni aikana nuoremman jälkeläisensä kylään ensimmäisen kerran epidemian alkamisen jälkeen. Nuorempi kun on sellainen kuljeskelija, että ihme on, kun hän ei koronaa saanut. Lievästi kehitysvammaiselta kun viedään ne muutamat yhteiskunnan tarjoamat aktiviteetit, niin vilkas mieli kehittää omansa.

Juhannuksen kolme vapaata kuluivat nopeasti. Ilma suosi liikuntaa. Kävelyä! Ei minusta muuhun ole. Siihenkin kovin vastentahtoisesti, mutta olen luvannut, että aina kun Hän lähtee kanssani liikehtimään, lähden mukaan. Kunto on nimittäin huono - sen huomaa, kun tulemme takaisin. Olen lääpästymisen partaalla. Ymmärrän liikkumisen tekevän minulle hyvää. Yritän lähiluontoa seurata, että jotain kivaa olisi - bongailen kasveja, tunnistelen niitä.

On tämä sitten ihanaa! Arkea ilman epämiellyttäviä yllätyksiä tai mielenliikkeitä. Tätä lisää! Jopa sitä kamalaa kävelyä.

Pikaisia muistiinpanoja

On vauhti taas päällä. Maailman pitäisi töissä valmistua juhannukseen tai ainakin kesäkuun loppuun mennessä.

Koronakriisistä on ollut se hyöty, että meistäkin on vihdoin kiinnostunut saman alan yritys. Ehdokkaalla on ostohousut jalassa, materiaalin keräämisessä, peräämisessä ja tuottamisessa meinaa hiki olla vieraana. Myynnin seurauksena todennäköisesti menetän työpaikkani, mutta en jaksa hirveästi vänistä sitäkään. Jospa maailma kantaisi.

Helsingin 470. syntymäpäivänä hyppäsimme sairastumisriskiä uhmaten junaan. Ihan kuin olisi ulkomaille ollut menossa, matkanteossa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Vietimme pitkän viikonlopun nuoremman pikkuveljen mökillä koko lähisuku, 11 ihmistä. Ihana keli, kaunis luonto, lempeää seuraa, naurua, väittelyä, pieni hiprakka, tyhjiä pulloja, täysiä vatsoja, ulkovessa, veneilyä, palaneita olkapäitä, itikanpuremia, pari auringonpistosta sekä paluumatkalla Hänen saattoautoon jäänyt puhelin. (Ei onneksi  suuri ongelma, kun puhelin kuitenkin löytyi ja tänään saapui Matkahuolto-pakettina lähi-Eilepaan.)

Olen myös kunnostautunut LVI-hommissa. Eilen asensin ilmanviilennintä varten sellaisen ilmalukon ikkunaan. Vielä pitää hankkia jatkoputki ulosmenoon, että saamme vermeen käytön vaivattomammaksi. Kyllä muuten viilentää - juuri ajoissa. (Itse viilentimen pikkuveljeni lahjoitti meille - minua ei yhtään harmita olla köyhä sukulainen. Ilahduttaa vain. Vein mie tuliaisiksi pullon sampanjaa, saippuakuplamiekan sekä puolukkajauhetta.)

Onnellisuutta ja kiitollisuutta liikkeellä. Ei vaan harmita. Lomakin on vielä edessä, kun vaan hengissä pysymme.