Kun eilisen roolipelisession jälkeen bussipysäkillä hehkutin peliystävilleni parisuhdeauvoa, niin hyvä, ettei jo hävettämään ryhtynyt. 4,5 vuotta ihmissuhdetta, siitä alkuaikojen huuman lisäksi viimeiset reilu kaksi vuotta erinomaista parisuhdetta. Erinomainen osuus tuntuu jatkuvan.
Vaikka välillä papapata saa minut raivon partaalle. Etenkin kun kysymys on politiikasta. Ja kun ihminen selittää kaiken näkemänsä, ihan niin kuin en itse näkisi tai ymmärtäisi mitään. Mutta se on Hänen tapansa selittää maailmaansa varmaan myös itselleen. Muuten en voisi parempaa kumppania loppuelämääni haaveilla. Pitäähän parisuhteessa haasteensa olla, minun pitää elämänläksynä opetella kärsivällisyyttä. Ja hölmöä huumoria, sellaista Ohukaisen ja Paksukaisen huumoria. (Mehän itse asiassa vähän näytämmekin niiltä - mie olen se paksumpi kaveri.)
Roolipeli-sessio oli ihana! Edellisen kerran olemme tavanneet tammikuussa. Muut jatkoivat pelaamista netissä, mutta itse en enää työpäivän päälle jaksanut virtuaalipelaamisesta innostua. Seikkailu oli edennyt, edellinen tehtävä oli päättynyt, uutta olivat jo virittelemässä. Mutta pelaaminen vie energiaa, huomasin jälleen. Eikä ihme, jos yrität pysyä koko ajan kärryillä tapahtumista ja miettiä, miten itse voit edistää asiaanne.
Uni alkoi painaa silmiä, kun kotiin tulin. Lauantai-illan huumaa aikuiseen makuun, sänkyyn ennen puoliyötä. Mutta kylläpä nyt taas kelpaa. Loman alkuun on kuukausi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti