Koronakriisistä on ollut se hyöty, että meistäkin on vihdoin kiinnostunut saman alan yritys. Ehdokkaalla on ostohousut jalassa, materiaalin keräämisessä, peräämisessä ja tuottamisessa meinaa hiki olla vieraana. Myynnin seurauksena todennäköisesti menetän työpaikkani, mutta en jaksa hirveästi vänistä sitäkään. Jospa maailma kantaisi.
Helsingin 470. syntymäpäivänä hyppäsimme sairastumisriskiä uhmaten junaan. Ihan kuin olisi ulkomaille ollut menossa, matkanteossa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Vietimme pitkän viikonlopun nuoremman pikkuveljen mökillä koko lähisuku, 11 ihmistä. Ihana keli, kaunis luonto, lempeää seuraa, naurua, väittelyä, pieni hiprakka, tyhjiä pulloja, täysiä vatsoja, ulkovessa, veneilyä, palaneita olkapäitä, itikanpuremia, pari auringonpistosta sekä paluumatkalla Hänen saattoautoon jäänyt puhelin. (Ei onneksi suuri ongelma, kun puhelin kuitenkin löytyi ja tänään saapui Matkahuolto-pakettina lähi-Eilepaan.)
Olen myös kunnostautunut LVI-hommissa. Eilen asensin ilmanviilennintä varten sellaisen ilmalukon ikkunaan. Vielä pitää hankkia jatkoputki ulosmenoon, että saamme vermeen käytön vaivattomammaksi. Kyllä muuten viilentää - juuri ajoissa. (Itse viilentimen pikkuveljeni lahjoitti meille - minua ei yhtään harmita olla köyhä sukulainen. Ilahduttaa vain. Vein mie tuliaisiksi pullon sampanjaa, saippuakuplamiekan sekä puolukkajauhetta.)
Onnellisuutta ja kiitollisuutta liikkeellä. Ei vaan harmita. Lomakin on vielä edessä, kun vaan hengissä pysymme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti