Ensimmäinen lomapäivä

Ihanan leppoisa olo! Loma rentouttaa mielen, ehkä pian otan päiväunet, kun viralliset asiat on hoidettu. Huomenna aion pestä mattoja ja hakea auton lomaretkeä varten.

Sain reilu viikko sitten vihdoin vastauksen huoltofirmasta, huoltomies kävi ja totesi, ettei jääkaappipakastimesta ollut korjattavaksi. Tänään oli luvassa uuden asennuskeikka, niinpä aloitin aamuni kaapin tyhjennyksellä. Ensin menivät kasseihin maustepurtilot, hillot, sinapit ja muu sellainen, joka ei säikähtäisi heti huoneenlämpöä. Sitten pakkasin muut jääkaappituotteet kasseihin ja sijoitin kassit tyhjään jääkaappiin.

Viritin kylmäkassit valmiiksi. Kun asentaja soitti kertoakseen olevansa 0,5 h päästä perillä, riipaisi pakastimen tyhjäksi ja pienellä pakottamisella sain tavarat mahtumaan kylmäkasseihin. Ajoitus oli just nappiin, asentaja soitteli toistamiseen kyselläkseen alakerran ovikoodia.

Siinä ei kauan mennyt, kun kaveri veivasi uuden kaapin koloonsa ja poistui vanhan kanssa. Meillä oli rattoisa haasteluhetki. Sain maanantaipäivän Rosenlewin tilalle toivottavasti jonain muuna päivänä tehdyn Upon. Ainakin muoviosat tuntuvat tukevammilta, jääkaapissa on tilaa enemmän. Pakastimeen meni kamaa saman verran kuin vanhaan.

Olen onnellinen. Vähän jouduin kantelemaan kaappiin unohtuneita tuotteita roskiin mm. paistorasva parin vuoden takaa, puolustukseni kuitenkin on, ettei meiltä juuri biojätettä jää. Nyt on paljon turvallisempi olo lähteä mökillekin - tuskin upouusi kaappi saa sillä välin aikaan tulipaloa tai tulvaa. Huoltomieskin totesi, ettei mallia olr tarvinnut mistään pois hakea.

Ennen

Jälkeen

Ei vielä!

Ei, ei, ei nyt vielä aloiteta uutta karanteenia! Älkää vielä tappako isovanhempianne ja minua! Pitäkää perk*leet itsenne kurissa ja nuhteessa elokuu, että kerkeän viettää lomani ilman ahdistusta.

Kunhan noin viikon päästä pääsen vuokramökille, on varmaan suljettava kaikki viestintävälineet ja lakattava seuraamasta uutisia. Tänään jo sain pitkästä aikaa oikein kunnon ahdistuskohtauksen. Yritin Hänelle selittää, etten voi sille mitään. Tekee mieli mennä komeroon itsemurhaamaan itseään, koska alitajuntani mielestä joko kuolen itse tai sitte kuolee joku läheinen - enkä minä sitä kestä.

Pitääkö tässä jotain rauhoittavia lähteä lekurilta hakemaan? Ei nääs mindfullnessit enää auta - käytin mielenrauha- ja fatalismivaraston loppuun keväällä. Ja niin paljon kun edessä olisi mielenkiintoisia asioita sekä ammatillisesti että henkilökohtaisella saralla.

Loppukesän mieliharrasteita

Viime lauantaina houkuttelin meillä asuvan metsään. Tai metsään ja metsään, Paloheinään, mutta sinne pääsee kuitenkin järjellisen ajan sisällä julkisilla. Ja kun Hänellä kestävyys loppuu, pääsemme pian bussiin ja kotiin. Vaikka olenkin seuraa vailla, niin ei kannata ryöstöviljellä Hänen innostustaan, koska aion jatkossakin saada Hänet seurakseni.

Olimme jo lähes loppusuoralla (ei ollut paljon löydettävää, oli siellä useampi noheva jo tainnut pyöriä), kun hän törmäsi lenkillä olleeseen vanhaan koulukaveriinsa. Ajattelin antaa heille tilaisuuden haastella keskenään, itse läksin kohti kahvilaa. Hetken epäröin, että osaahan Hän varmasti tulla perässä, mutta totesin matkan olevan lyhyt, ajattelin Hänen sen verran kiinnittävän huomiota ympäristöönsä.

Ajattelin väärin, mutta heti en älynnyt edes säikähtää. Tapasin nimittäin työkollegan, juttelimme tulevista haasteista. Vasta jäätelön syötyäni ryhdyin pohtimaan, että jopa niinkin puheliaaksi ihmiseksi Hän oli viipynyt paluumatkalla epäilyttävän kauan.

Sitten tuli tekstiviesti, ettei Hän tiedä, missä on. Oli kääntynyt jossain risteyksessä väärään suuntaan. Onneksi liikkeellä oli paljon väkeä ja itse laitoin ohjeen kävellä kohti aurinkoa. Niillä ohjeilla ja pienillä ylimääräisillä ympyröillä sain Hänet pois metsästä puolen tunnin odottamisen jälkeen. Kerkesin kyllä jo valutella hikikarpaloita, kun mietin, että pitääkö hankkia etsijäkoira paikalle.

Seuraavan kerran en jätä Häntä palaamaan yksin. Ja yritän näyttää mieleen painettavia asioita. Myös puhelimen akku ladataan täyteen ennen metsään menoa. Pitkän tähtäimen hankintalistalle tulee myös kaksi kompassia (saa vihjailla edullisista hyvistä).

Miutama pikkutatti, haperoita, limanuljaska ja rusko-orakkaita menivät pannun kautta pakastimeen.

Itse lähden huomenna uudelleen pitkäaikaisen sienestyskaverini kanssa. Sienestys on ihanan rauhoittavaa ja meditatiivista puuhaa. Onneksi vastassa on tuttu metsä - ja minulla karttasovellus puhelimessa.  Toinen pitkäaikainen haaveeni on sienikori, mutta pikkumuovipusseillakin pärjää, kun vaan siivoaa sienet heti saavuttuaan. Toivottavasti vesisade alkaisi vasta iltapäivällä! Ja toivottavasti metsää ei ole jo poimittu tyhjäksi.

Onko oikea sulle hän?

Päässäni pyörivät ystävät ja ystävyyden loppuminen. Johtuu yhdestä naamakirjaryhmästä, jossa yksi jäsen pohti suhtautumista entiseen ystävään, joka tekee pitkän tauon jälkeen itseään tykö. Ryhdyin pohtimaan omia kadonneita ja kadottamiani entisiä ystäviä.

Ystävyys on jotain sellaista, joka jatkuu, vaikka välissä olisi vuosia, ettei tapaa. Toki ihanaa olisi, jos olisi tottunut "paras ystävä"-eloon, mutta lapsuuden perheolot ja oma ujous estivät sellaisen tehokkaasti. Sitten kun vihdoin sain ystäviä, niin enimmäkseen menimme porukassa. Mutta muutamat niistä ystävyyssuhteista ovat ihmeesti kestäneet pitkätkin tauot.

Minut on jätetty ystävänä useasti, eri syistä. Ensin kuulemma puhuin liian suoraan mitä ajattelen asiasta, joka mielestäni oli moraalisesti väärin. Sitten väliin tuli ystävän parisuhde. Ja sitten minun parisuhteeni. Sitten se, etten muka pitänyt yhteyttä, kun minuun lakattiin pitämästä yhteyttä.Yksi ystävyys taas pättyi liukenemiseen, en tänä päivänäkään tiedä, mitä tein väärin. Tuntui, kun en kelpaisi kuin sinkkuna.

Itse taas annoin kenkää ystävyydelle, joka päättyi aina siihen, että tietyssä humalassa ystävä ryhtyi itkettämään minua. Aikani kestin, sitten päätin, että on parempi olla ilman.

Suhtautumiseni ystävyyteen on varovaisen myönteinen. Yritän olla rasittamatta ketään liikaa, ylläpidän keveyttä. En siis enää uskalla olla tosiystävä, olen vain ystävähkö. Mutta ihan hyvä sellainen. Ja syvempiä pohdintoja varten mulla on aina Hän - Hän jaksaa kuunnella ja kommentoida. Ihanaa kyllä, että meillä on rakkauden lisäksi ystävyys.

Ehkä minä en olekaan hyvää ystäväainesta, ehkä olen vain kaveri/tuttava-ainesta. Ehkä olen parhaimmillani, kun pysyn vähän kauempana.

Uutta oppimassa

Työ antaa minulle onnistumisen elämyksiä joka päivä - ihania ihmisiä ja uusia temppuja. Samoin myös raivon ja turhautumisen tuntemuksia - ihmiset ovat tymiä (tämä on tietoinen väärinkihroitus, suoraan jostain lapsuusajan päiväkirjasta) ja ohjelmat eivät ymmärrä logiikkaani. Firma on sellainen kirppusirkus, ettei paremmasta väliä.

Tänään etäpäiväillessäni meinasi Hänkin saada osansa niistä huonoista puolista. Olin sen verran kärkäs, että Hän katsoi parhaaksi lähteä lenkille. Hyvä niin, puhisin aikani töiden kanssa, sain ne jotenkin sellaiseen malliin, että uskalsin sulkea koneen. Huomenna on uusi päivä.

Pitää vaan muistaa, että huomenna on myös optikkopäivä. Hän kadotti viimeiset ehjät tiimarilasinsa poikain kanssa rymytessään keskiviikkona. Terhentelyn keskellä kyllästyin siihenkin ja tilasin ajan optikolle. Lasit on saatava ennen lomaa, ei tuota sankapuolipeliä kukaan täyspäinen nauramatta katso. Ja onpahan hyvä syy lähteä aikaisemmin pois toimistosta - makutuomariksi nääs.

Mutta se on vasta huomenna. Tänään luvassa ainakin perunoiden keittäminen, ja ehkä sauna, ennen kuin kuumuus taas valtaa alaa. Tämä on ollut ihana kesä - ainakin heinäkuu. Tällaista raikkautta lisää! Jokohan naapurimetsistä löytyisi sieniä?

Yltäkylläisyyttä

Kun eilisen roolipelisession jälkeen bussipysäkillä hehkutin peliystävilleni parisuhdeauvoa, niin hyvä, ettei jo hävettämään ryhtynyt. 4,5 vuotta ihmissuhdetta, siitä alkuaikojen huuman lisäksi viimeiset reilu kaksi vuotta erinomaista parisuhdetta. Erinomainen osuus tuntuu jatkuvan.

Vaikka välillä papapata saa minut raivon partaalle. Etenkin kun kysymys on politiikasta. Ja kun ihminen selittää kaiken näkemänsä, ihan niin kuin en itse näkisi tai ymmärtäisi mitään. Mutta se on Hänen tapansa selittää maailmaansa varmaan myös itselleen. Muuten en voisi parempaa kumppania loppuelämääni haaveilla. Pitäähän parisuhteessa haasteensa olla, minun pitää elämänläksynä opetella kärsivällisyyttä. Ja hölmöä huumoria, sellaista Ohukaisen ja Paksukaisen huumoria. (Mehän itse asiassa vähän näytämmekin niiltä - mie olen se paksumpi kaveri.)

Roolipeli-sessio oli ihana! Edellisen kerran olemme tavanneet tammikuussa. Muut jatkoivat pelaamista netissä, mutta itse en enää työpäivän päälle jaksanut virtuaalipelaamisesta innostua. Seikkailu oli edennyt, edellinen tehtävä oli päättynyt, uutta olivat jo virittelemässä. Mutta pelaaminen vie energiaa, huomasin jälleen. Eikä ihme, jos yrität pysyä koko ajan kärryillä tapahtumista ja miettiä, miten itse voit edistää asiaanne.

Uni alkoi painaa silmiä, kun kotiin tulin. Lauantai-illan huumaa aikuiseen makuun, sänkyyn ennen puoliyötä. Mutta kylläpä nyt taas kelpaa. Loman alkuun on kuukausi.

Päivän lomasimulaatio

Saimme yllättäen ystävän kylään. Parin päivän varoitusajalla teimme ohjelman ja löimme yksityiskohdat lukkoon.

Lauantaiaamuna sain melkein meikattua, kun ystävä saapui. Onneksi toinen aamiainen oli jo valmiina, ilman evästä ei kannata Iikkeaan lähteä. Tein perjantai-iltana suolaisen piirakan valmiiksi. Olin kerrankin ajatellut ennakolta, mitä olen vailla ja valmentanut itseäni, että turhuuksia ei hankita. Olimme jo ennen yhtätoista tyhjänoloisella parkkipaikalla. Ajatus oli, että yläkerta skipataan kokonaan. Menemme vain suoraan tavarataivaaseen.

Löytyihän sieltä ties mitä; parvekkeelle uusi matto, uudelleensuljettavia pusseja, pussinsulkijoita, muovikansia, leivinalusta, lautasliinoja ja mehikasviasetelma. Niin ja huonoa puolukkasuklaata, en suosittele. Kovennettua Ikeaa seurasi pikapistäytyminen Pirsmaan.

Pienen lounaspalan jälkeen Hän jäi soittelemaan, kun ystävän kanssa suuntasimme HAMiin. Siellä ei onneksi mikään kansainvaellus ollut. Kohokohta oli Vilho Lammen näyttely. Melkoisen epätasainen ura oli kaverilla, näki, että elämä oli koetellut, eikä aina ollut ruusuilla tanssia.

Yläkerran tilataideteoskokoelma, Museum of Becoming, vaikka vakuttava aihe olikin, sai molemmat ahdistumaan, kyllästymään ja pyörittelemään silmiämme. Hyvä niin. Ainakin se herätti meissä tunteita ja ajatuksia. Ilmaisnäyttelyistä ihastuimme Sukupuolen sotkijat-postikorttinäyttelyyn.

Sitten menimme baariin. Oli ihana istuskella hetki ja seurata ihmisiä samalla kun vatuloimme näyttelyn antia. Kotiinlähtö vähän myöhästyi, niinpä päivällinen oli valmiina varsin eteläeurooppalaiseen aikaan. Siitä huolimatta suuntasimme iltasella vielä muutamaksi tunniksi On the Rocksiin. Saimme hyvät tarkkailupaikat ja taas saivat ihmiset meitä viihdyttää. Onneksi hyppäsimme yhden maissa bussiin. Minä simahdin heti, kun sain naamani pestyä. Hän ja vieras jäivät iltapalalle.

Sunnuntai on aina vähän haikea päivä, jos lauantai on ollut mieluisasti tapahtumia täysi. Mutta ehkä päivän lomasimulaation voimin jaksan vielä viisi viikkoa odotella omaa lomaani. Se tuskin on niin täynnä tapahtumia, vaikka ystävä on kyllä luvannut tulla yhdeksi viikonlopuksi mökillekin.

Meillä asuva, Hän, kehuu ystäviäni sekä sukua. Sanoo, että ei ole kaikissa parisuhteissa saanut niin tervetullutta vastaanottoa tai suhtautunut vierailuihin niin myötämielisesti. Minulla on ollut ilmeinen tuuri ystäviä saadessani; lojaaleja, älykkäitä, ymmärtäväisiä ja huumorintajuisia. Sellaisia, joiden kanssa viihtyy pitkään ja hartaasti. Akanat karsiutuvat lyhteestä, ei kaikkia voi miellyttää, olen oppinut. Vihdoinkin, kiitän itseäni.