keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Kuukauden vaihde

Enpä edes muista, koska käyttötilini olisi näin tyhjä ollut tilipäivänä. Sen siitä saa, kun lakkoilee. Tilanne tosin paranee, kun saan lakkokorvauksen, jouduin vaan taas erikseen pyytämään liitosta, että lisäisivät minut oikeutetuksi hakemaan sitä. Ärsyttävää odottaa, laskut odottavat maksamistaan. Onneksi korvaus lähes kompensoi palkan puuttumisen ja onneksi on säästötili, mutta eihän tämä hauskaa ole.

Seuraava sovittelupäivä on perjantaina. Toivon todella, että saisivat jonkun valtakunnan kompromissin aikaan. Alan kyllästyä kotonaoloon, vaikka eilen saimme kissahotellivieraankin.

Morris-kissa saapui iloksemme viikoksi. Hänestä on kasvanut jo aikunen. Ei enää yksinkertainen leikki kiinnosta. Onneksi on jo niin lämmintä, että hän voi paheksua parvekkeella remppamiehiä, ryhmäperhepäiväkodin kääpiötä ja tirppakantaa. Morris saa parin viikon päästä pikkusiskon, Minnin. Seuraavan kerran meille tulee siis hoitoon kaksi killiäistä. Veikkaan, että saa aikuiskissakin vähän vauhtia itseensä.

Reilu viikko sitten kävin muuten elokuvissakin ystäväni kanssa. Ensin nautimme lounaan Zillassa ja sitten Downton Abbey 2 -leffan iltapäivänäytös Bio Grandissa.  Ihana pieni teatteri, mukavat penkit, sopivasti jalkatilaa eikä elokuvakaan huono ollut, kun sarjasta pitää. Sen päälle sain vielä kyydin Liiteriin ja juna-asemalle. Maanantaina taas kävimme tutustumassa hänen lapsuusmaisemiinsa Puotilassa. Hortoilimme ensin pitkin entisiä kartanon maita ennen kuin nautimme lounaan Kartanolla. On se vaan hyvä, että Edenred kortillani on käyttämätöntä lounas- ja virike-etua. Ja on se vaan hienoa, että ystävistäni löytyy sellaisia ihmeellisiä ihmisiä, jotka tahtovat tutustuttaa minua itselleen tärkeisiin paikkohin ja samalla kertovat paikallishistoriaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti