Oikein arvattu

Työt alkoivat viikko ja kaksi päivää sitten. Melkein toivoisin olevani edelleen lakossa. Lyhytnäköinen toive, tiedän sen, mutta kun kahdessa vastuullani olevassa sähköpostilaatikossa on edelleen yhteensä n 250 lukematonta viestiä, niin hivenen huolestuttaa. Maailman valmistumispäivämäärä, juhannus, on jo ensi viikolla. Sitten tietysti on aikaa, mutta tänään kuulin kollegani ja esi-ihmeen jäävän yhtä aikaa lomalle kolmeksi viikoksi, niin veikkaanpa, ettei heinäkuussakaan iltapäivälehtiä työaikana lueta.

Eilen minulta kysyttiin, ottaisimmeko vielä kolmannen kissan hoitorinkiin. Totta ihmeessä, vastasin, etenkin kun houkuttelukuvasta näin söpön nuoren kermanvärisen maatiaiskissa. Ihana! Perhe ei ole vielä nimeäkään keksinyt, mutta meille katti olisi saapumassa jo juhannukseksi. Ja mehän olemme valmiita.

Meillä menee mahtavasti yhdessä. On niin hyvä olla. Viime vkolla kävin päivän toimistolla, niin eikös jo Hän ollut kotona sillä välin uponnut masennuksen juoksuhiekkaan. Onneksi ei lopullisesti, masentavat asiat (ihmiset) pysyvät ennallaan, mutta miksi surra etukäteen. On ihmeellistä, kuinka hyvin viihdymme yhdessä, vaikka kumpikin tekee omiaan, niin kuitenkin voimme tauoilla viettää aikaa yhdessä.

Viimeisen lakkopäivän vietin Vantaalla (Laurentiuksen kirkko, kahvila ja Kuusijärvi. Kävelimme vajaan 8 kilometriä yhteensä. Myöhäisen lounaan nautimme E-ystävän terassilla. Mahtava päivä, eikä tietenkään tietoa, koska seuraavan sellaisen saa viettää. Ihanaa, kun on aktiivinen ystävä, joka tahtoo näyttää minulle asioita. Olen niin huono ketään pyytämään, koen olevani kiusankappale.