Huolenkantaja

Hyvin on verkkainen päiväkirjan päivitystahti, kun elämä vyöryy tahtiin herätys-töitä-kotihommia-ruokaa-nukkumaan. Datamigraatiossa ilmenee ongelmia, joita minä en pysty ratkaisemaan, mutta vedän mutkia suoraksi, koska nyt tehdään vasta leikkiversiota. Ainakin opin, mitä pitää korjata ennen lopullista versiota.

Yksi ystävä voi huonosti. Onneksi näin hänen lähettämänsä viestin vilaukselta työpäivän aikana, ennen kuin hän sen tuhosi. Pystyin vastaamaan työpäivän jälkeen. Vyyhti aukeni, ja kyllä, asiat ovat huonosti, mutta eivät lopullisen huonosti. Se hänen pitää tajuta itse. Eilen illalla otin yhteyttä myös ystävän puolisoon kysyäkseni vointia, muistan miten yksin itse olin vastaavanlaisessa tilanteessa.

Pohdin jälleen kerran elämää, haurautta ja ainutkertaisuutta. Nyt kun itse on tännekin saakka päässyt, usein ihmettelen ja olen kiitollinen kokemastani. Eipä olisi se pienen pohjois-karjalalaisen kylän tyttö uskonut, jos kaikki olisi silloin paljastettu. Ja mene tiedä, mitä kohtalolla on takataskussaan.

Itse kyllä toivoisin, ettei kovin kummoisia. Olen niin onnellinen juuri tässä ja nyt. Kiitollinen rauhasta ja tasapainosta. Maailman onnellisimman maan kansalainen tietää oman onnensa olevan tyytyväisyyttä. Kun ei tapahdu mitään kamalampaa kuin tavarat välillä tippuvat käsistä ja seinät käyvät kimppuun. Siinä se.

Parvekkeelle tuli uusi kasvi. Ilmalämpöpumppu tappoi neilikat ja rosmariinin, kun reilun viikon tohotti kuumaa niitä päin. Että minä rakastan tätä viileyttä!