torstai 15. syyskuuta 2022

Viikon varrelta

Arki on ihana sana! Enpä olisi uskonut nuoremmasta itsestäni, että tällaisen lausunnon vielä joskus antaisin. Päivät kuluvat nopeasti töissä, perehdytän kahta henkilöä yhden käyttämämme ohjelman antiikkisiin saloihin. Onneksi he oppivat huomattavasti nopeammin kuin minä - tai sitten minä olen parempi perehdyttäjä kuin kollega, joka minun koulutukseni hoiti. Itserakkaasti totean, että ehkä se todellakin näin oli.

Maanantaina kävin yhteiskunnan tarjoamassa alastonkuvauksessa, mammografiassa. Oli ensimmäinen kerta, kun yhden kuvan ottaminen sattui perusnipistystä enemmän. Tuloksia saa huonossa tapauksessa odottaa parisen viikkoa, hyvässä taas useamman. Päasia, että sain käytyä.

Tiistaille sain kutsun videohaastatteluun. En ole kovin luottavainen, että jatkoon pääsisin, mutta olenpahan taas kokeillut. Minulla on vielä seitsemän vuotta eläkeikään, enkä usko, että silloinkaan tahtoisin eläkkeelle, jos vain säilyn toimintakykyisenä. Annettavaa varmaan olisi.

Lauantaina juhlistimme etukäteen syntymäpäiväni. Teimme Helsinki-turneen: soitinkauppa, antikvariaatti, kirppari, myöhäinen lounas ja sitten ruokakaupan kautta kotiin. Syntymäpäivälahjakseni valitsin antikvariaatista viisi kirjaa. Høegiä kolme, sitten yksi lukematon Holdstock ja uusi käännös Philip K Dickin kirjasta Do Androids Dream of Electric Sheep? Uneksivatko androidit sähkölampaista? Kuulosta kovasti paremmalta kuin Palkkionmetsästäjä. (Kirjaan löyhästi perustuu Blade Runner-leffakin. Paitövei.)

Oli ihana aurinkoinen päivä ja meillä jälleen erinomaisen kivaa yhdessä. On mahtavaa, että rakastettu on myös yksi parhaita ystäviä, mitä iäkkäämmäksi tulemme, sitä tärkeämmäksi sekin puoli käy. Rakkaus on hieno laji.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti