Logistiikan ihmelapset

Kolmen vuoden harkinta- ja vatulointiaika päättyi eilen. Sovimme jo viime viikolla, että nyt on kellarikomeron kimppuunkäymisen aika - ja dadaa, Hän oli aamulla suostuvainen. Niinpä aamupalan jälkeen keräsimme tarvittavat avaimet ja siirryimme alakertaan.

Hän nosteli laatikon/ nyssäkän tai vaatehengarin kerrallaan pois komerosta ja minä jakelin niitä kahteen eri pinoon sen mukaan, miten usein tarvitsisimme tavaraa. Kun komero oli tyhjä, aloitimme täyttämisen suhteellisen loogisesti. Eteen jäivät tavarat, joita tarvitaan joka vuosi (talvitakit, kengät, matkalaukut, kalastuskamat, joulukuusi), sen taakse Hänelle unelmoitavaksi tarkoitetut laatikot, jotka kannattaa käydä läpi ennen lopullista päätöstä. Unelmoinnilta se nimittäin minun silmissäni vaikuttaa, kun jokaista lappua ja tavaraa hipelöidään minuuttisotalla. Ihan taakse tulivat muuten vain säilytettävät (mm. akkareita, päiväkirjoja, kirjeitä, pari vanhaa tietokonetta, pari lumilapiota).

Kuin taivaanlahjana oli pihalle perjantaina ilmestynyt roskalava. Sekin sai täytettä. Emmekä olleet ainoita, koko talorypäs kanteli sinne pitkin päivää tavaraa ja osa jopa tavaraa poispäinkin. Minäkin hetken haikailin ison kukkaruukun perään, mutta joku oli kerennyt jo kierrättä sen ennen kuin sain aikaan noutoreissua.

Lopputulemana tiedämme, mitä kellarissa on, sinne tuli tilaa myös yläkerrassa olevalle ilmastointivermeelle ja muullekin kamalle tarvittaessa, n 2 m3. Sen lisäksi minäkin voin käydä noukkimassa sieltä sesonkikamaa, koska ei ole vaarana tavaravyöryn alle jääminen. Tärkeintä on, että teimme sen yhdessä ja tyylimme tehdä asioita yhdessä on toisiamme täydentävää. Erittäin tyydyttävä kokemus! Parisuhdetta vahvistava! Suosittelen.

Mutta uutta tavaraa ei saa hankkia! Ei mitään! Meillä on kaikki, jotakin jopa kaksin kappalein, kuten esimerkiksi silitysrautoja,  vaikka kumpikaan ei vaatteitaan silitä...