Puolitoista vuotta turvasatamassa

Älkää nyt, ei meillä jokaista kuukautta lasketa. Jatkossa ei varmaan puolivuotismuisteloakaan enää tule tapahtumaan. Mutta jos nyt vielä saisimme hehkuttaa - tänään tulee hääpäivästämme 1,5 vuotta. Tapaamisestammekin tulee vasta ensi kuussa 4,5 vuotta.

Olen ikääntyessäni aina vain enemmän ihmeissäni. Eikö elämä lopukaan kolmeenkymmeneen? Eikä vielä neljäänkymmeneenkään? Viisikymmentäkin toi kaikkea huimaa, eikä vauhti vähene kuuttakymmentä lähestyessä. Joku Matti Nykänen taisi olla oikeassa, kun totesi elämän olevan ihmisen parasta aikaa. Tämähän on todella paljon parempi juttu kuin lapsena epäilin. Kyllä kannatti elää, vaikka välillä kieltämättä on epäilyttänyt.

Avioliitto toi turvan riidellä, niin kummalliselta kun se voi kuulostaakin. Rakkautta riittää, eikä meillä kovin usein tuuskahdeta, ihan vähän, mutta kovalla äänellä. Muutenhan meillä elellään kuin herrankukkarossa. Välillä Hänen papupatansa on korvissani ylitsevuotava ja minun pilkkuni viilaavat Hänen hermojaan raastavasti, mutta kokonaisuus voittaa. Parisuhdelotossa tuli ainakin 6 ja lisänumero, iso jackpot.

Naapurilähiössä olisi kyläjuhla ja ruokatori. Se voisi olla mukava tapa juhlistaa tapahtumaa, nyt kun vielä tarkenee syödä ulkona. Mutta vain jos ei sada. Hän on sokerista. Sen lisäksi pitänee taas ryhtyä eristäytymään, kunnes se rokote joskus saapuu.

Rakkaus on ihana asia! Ja elämä. Nyt kun vielä ei hirveästi mihinkään satu ja on erinomaista elinseuraa.