En kuulemma ole veikeä enkä kovin leppoisakaan; olen pahapäinen, sisukas ja periksiantamaton. Mikäs siinä, jos tykkää mallista. Tiedän, etten ole kovin lutuinen. Siksi on ihanaa, kun tiedän Hänen silti minua rakastavan. On kai minussa sitten jotain hyväkin.
Pikkuveli päätti järjestää kesäkuulle lähisuvun tapaamisen, kun niskanikamien leikkausjäljet alkavat parantua. Ei meitä nyt ihan viittäkymmentä tule olemaan, mutta yli kymmenen kuitenkin. Vähän jännittää, miten mahdumme veljen varsinaiselle mökille, mutta onhan siellä tupa, yksi makuuhuone, aikassa neljän hlön nukkumatilat, veneeseen menee varmaan kaksi ja toinen veli uhkasi vuokrata matkailuauton. Nuoriso voi olla teltoissa.
Hankin jo junaliput. Vähän myöhästyin, menolipuista menee täysi hinta. Ärsytti, kun ekan kerran lippuja tutkaillessani olisin vielä päässyt puolta halvemmalla. Mutta kiva lähteä; rakastan veljiäni ja heidän perheitään. Kaikki tahtovat pitää hauskaa, viihdymme yhdessä, kaikki ovat hyväksyttyjä omana itsenään.
Kunpa kirottu virustilanne ei nyt pahene puoleen kesäkuuhun mennessä! Tahdomme hivenen vaihtelua mökkihöpertelyn päälle.
Ai niin, vaihtelua! Olin toimistolla, siellä oli hirveästi ihmisiä! Ainakin 15! Olipa mukava kuulla ihmisääniä ja istua kokouksessa ihan elävien ihmisten kanssa. Aloinkin jo kyllästyä kuulemaan ääniä päässäni (luurit korvilla, mitäs luulit?). Ja mikä parasta, perjantaina menemme jälleen. Meillä on tiimipalaveri ihan livenä, pitää ehkä vähän hankkia jotain herkkusia iltapäiväkahville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti