Joskus melankolia ottaa vallan. Sitä on syytä silloin kuunnella, olen huomannut, että jos kiellän negatiiviset tuntemukseni, niillä on paha tapa kasvaa. Kärväsestä tulee härkänen ennen kuin arvaankaan.
Kirkas päivänvalo kirkastaa myös ajatuksen. Hyvinhän tässä silti on käynyt, olen suhteellisen vakaa ja toimintakykyinen. Minulla on suhteellisen riittävä järki ja tunteistakin jäljellä sen verran, että kykenee ihmissuhteeseen. Ainakin jo nykyään, nuorempana oli siinäkin haasteensa. Sitten kun vielä pettyi avioliittoon, niin kuvittelin, että ainoa vaihtoehto oli pari kevyttä suhdetta parisuhteen sijaan.
Mutta toisin kävi silti. Ihmettelen vieläkin sitä luonnonomaista voimaa, jolla toisiamme kohtaan törmäsimme. Nyt voima on valjastettu ihmissuhdemoottoriksi, jolla ratsastamme kohti auringonlaskua. Ja sitten osa minusta kapinoi - ei tämä voi vielä loppua, vastahan me alkuun olemme päässeet. Viisikymmentä on uusi 40. Kuusikymmentä ei ole vielä ikä eikä mikään, jos vaan jaksamme pitää itsestämme huolen.
Ihminen on ahne. Ensin tahtoo murusia, kohta koko kakun. Luonnollistahan se on. Tänään ahne aikoo levätä aamusaunan päälle. Huomenna koittaa taas arki. Arki on hyvästä - nyt sen huomaa, kun poikkeustila vain jatkuu eikä loppua näy. Sekin varmaan pyörityttää ajatusnäytöllä pieruvideoita enemmän kuin tavallisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti