Vapaaehtoisesti lapseton tunnustaa

On taas tullut todettua, ettei minusta olisi ollut lapsenkasvattajaksi. Kun olen seurannut viimeisen pari viikkoa Hänen kipuiluaan poikansa kanssa, niin ei käy kateeksi. Ja osani saan tahtomattani minäkin, kun sparraajana saan ensimmäisen ryöpyn ja epätoivon aallonharjat. En edes uskalla ajatella, millaisia ongelmia on edessä. Taidan ottaa sellaisen strutsimaisen otteen ja tunkea pääni hiekkaan - paitsi ettei strutsi kuulemma niin tee.

Ei ole helppoa. Onneksi on muita ilahduttavia asioita. Onneksi meillä on toisemme.

D-A-Din perjantainen keikka Circuksessa oli loistava. Bändi on hienossa vedossa, yhteensoitto toimii, Jesperin ääni on kunnossa eikä uusissa kappaleissakaan muuta vikaa ollut kuin että ne olivat uusia, enkä kerennyt kuunnella niitä etukäteen. Nostalginen olo osittain, mutta riemastuin kokonaisuuden tasosta. Seuraavat musiikkipläjäykset tulevat olemaan raskaampia, Insomiumin keikka Lutakossa ja Devin Townsend Cirkuksessa.

Minua suunnattomasti surettaa keikkapaikkojen väheneminen Helsingissä. Ensin sulkeutuu Nosturi, sitten Circus ja Virgin Oil. Kunpa joku uskaltautuisi perustamaan uusia, Elmun toiminnalle löytyisi korvaavat tilat ja olemassaoleviin saisi raskaamman genren keikkoja. Minnekään jäähalliin tai kentälle minua ei enää saa. Paitsi festareille.

Lauantaina kävelin naapurilähiöön. Syksyn tuoksu herätti nostalgian. Lapsuuden harvat hyvät hetket liittyvät luontoon. Vaikka en ole urheilullinen, en aktiivinen liikkuja enkä mökki-ihminen, niin väri, valo ja tuoksut ovat aina tuottaneet iloa.

Tämä on tosin otettu männä vknloppuna, kun Hän vei minut pikkuretkelle lähibaariin. Oli kaunis yö.

Samainen ei-mökki-ihminen varasi muuten ensi kesän kaksiviikkoisen pohjoisemmasta Suomesta, vaikkei tiedä, onko edes töitä, millä maksaa sirkus ja apinat. En jaksa välittää. Olkoon sitten vaikka meidän viimeinen lomamme ikinä, mutta se virkistys on meidän saatava, jos vain taivas ei tipahda niskaamme.