Minulta säännöllisen epäsäännöllisesti kysytään, miksi meillä on kirjahylly. Minulle se on kummallinen kysymys; siksi kun luen, se ei ole sisustuselementti (korkeintaan pölyansa).
Usein luen kirjoja uudelleen, erinomaiset tahdon pitää lähelläni. Niitä ei noin vain kirjastosta löydä, ei etenkään kauhua tai fantasiaa Viimeisin lukemani Liimatan Rautanaula ei kyllä elämää suurempaa kirjallisuutta ollut, mutta taidan seuraavaksi vetää Dean R. Koonzin Odd Thomas-sarjan uusiksi. Sitten jos uudelleenlämmittelisin suhdettani Neil Gaimaniin. Minä nimittäin tiedän, mitä joulupukki tuo minulle.
En ole päässyt minulle luontaiseen ahmintavauhtiin avioeroni jälkeen, mutta ainakin luen jotaun, vaikka sitten hitaammin, luen kuitenkin keskittymiskyvystä huolimatta. Bussissa Hesaria ja kotona kirjoja (kirjojen lukemiseen ei valo riitä bussissa näillä silmillä). Seuraavan kirjan tai koko sarjan hankkimista suunnittelen pitkään. Mietin onko hyllyssä vielä tilaa. Aina minä jonkun kolon keksin.
En osannut lukea kouluun mennessäni. En meinannut oppia millään lukemaan. Saatoin tavata koira ja sanoa kissa, mutta kun se ihme vihdoin tapahtui, niin ryhdyin ahmimaan kirjoja. Minusta tuli kirjaston ja kirjahyllyn suurin ystävä, etenkin kun sairastin taajaan eikä siihen aikaan tunnettu sairaan lapsen hoitovapaata*. Usein olen todennut, että kirjallisuus minut on kasvattanut vanhempien sijaan. Opin tunteet, käytöstavat, sosiaalisuuden alkeet kirjoista - voi olla, että opin liian nuorena liian paljon, mutta niin opin todellisessa elämässäkin - ankeita ja ahdistavia asioita. Saattaa olla, että kirjat tuhosivat näkökykyni, mutta antoivat minulle äärettömän määrän maailmoita, ystäviä ja lohdutusta.
Siksi meillä on kirjahylly. Siksi rakastan lukemista. Ja mikä parhainta, Hän lukee myös. Meillä on puhuttavaa.
(*Anekdoottina voisin kertoa, kun sairastaessani jotain rokkoa 8-vuotiaana, pikkuveljeni lastenvaunut ryhtyivät juttelemaan minulle. Säikähdin asiaa niin paljon, että juoksin B-rapusta A-rappuun naapuriin ystävättäreni äidin luokse. Hän kun oli tarjoilija ja päivällä kotona. Muistan heidän sohvansa tarjoaman turvan ikuisesti. Siinä ei mikään eloton jutellut. Minussa piilee perustavanlaatuinen turvattomuus jossain syvällä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti