Lauantain huumaa

Työterveyshoitajan vastaanoton kuulotutkimus kertoi, ettei korvistani ole hävinneet kuin matalat äänet. Meillä asuvan pitäisi joko mennä äänenmuodostuskurssille tai puhua vähän lujempaa ja minuun päin. Muuten olen itse syyllinen kaikkiin fyysisiin ongelmiini. Yritän lisätä liikkumista, yritän vähentää sokeria, rasvaa, alkoholia - niin ja elämää. Sehän nimittäin kuluttaa.

Kun jolkottelimme pitkin joen rantaa, tuli rankka sadekuuro pyytämättä ja yllätyksenä. Istuskelimme siirtolapuutarhan saunan terassilla, kun tytärpuoleni ilmoittautui. Hänkin täyttää vajaan viikon päästä 30 vuotta - samana päivänä kuin edesmenneen isänsä kanssa menimme naimisiin 16 vuotta sitten. Samalla kun poimin peltoherkkusieniä, joita hänen isänsä oli minut opettanut poimimaan, juttelimme hänen elämänsä kipukohteista. Olen selkeästi vanhempi, vaikka en biologisesti mitään sellaista olekaan. Uskottu nainen, kenties? Auttaa haluaisin, mutta kykyä ei ole.

Sadekuurot jatkuivat. Seisahtelimme puiden alla romantillisesti lähekkäin. Vähän alkoi harmittamaankin, mutta vahingossa päädyimme entisessä kotilähiössä leppoisaan lähiöbaariin. Hän pelasi kolikkoautomaateilla, minä join pari juomaa. Hetkellinen vapauden huuma pyyhkäisi sieluani. En kuitenkaan hypännyt siiville, vaan jatkoimme matkaa ärkioskin (hain tilaamani henkilötodistuksen) ja kaupan kautta kotiin.

Onnistuin tekemään harvinaisen mautonta ruokaa erinomaisen herkullisista aineksista. Olin loukkaantunut itselleni. Ei tullutkaan herkkua kuten tavallisesti. Seuraavaa ruokailua varten tein hienosäädön. Saa nähdä, miten minun kävi.

Tiedän, ettei tämä viikonloppu ole hänelle maailman parhain. Kyllä se heijastuu minuunkin. Silti en päivääkään vaihtaisi pois.