Jäiden polttelua vai tanssia ruusuilla?

Kolmen päivän omailmoitteisen sairasloman jälkeen könysin perjantaiksi töihin. Kiirettä piisasi, ei ollut toivoakaan lähteä saldovapaan viettoon. Sain vihdoinkin lomasumani purettua. Näin vilaukselta ison pomon, ihan tuo ihmiseltä vaikutti, isot ovat ihmisparan haasteet heti alkuun. Ei käy kateeksi.

Meillä asuva oli rikkonut ison sähkötupakkansa. Tai ei Hän sitä rikkonut, vermeestä meni elektroniikka sekaisin. Kapistus on osoittautunut parisuhteen pelastajaksi, rahaa säästyy ja hajuhaitta puuttuu. Sitä paitsi minun ei tarvitse kärsiä passiivisesta tupakoinnista. Vain jotkut hajusteet aiheuttavat hengenahdistusta, vanilja on yksi pahimmista.

Kuitenkin perjantai-illan vietimme parisuhteellisesti. Onneksi Hän pärjää illan nikotiinipurkalla. Pitkästä aikaa juttelimme, kuuntelimme musiikkia, kaselimme valokuvia. Oli aivan ihana ilta! Hän ei enää juo alkoholia, minäkään en ottanut kuin lasillisen viiniä, kaksi siideriä ja kaksi drinkkiä. Ai miksi lasken? Siksi, kun sain ne työterveyden tarjoaman labrakokeen tulokset. Rasva-arvot olivat pompahtaneet kesän aikana, mökkireisua, festareita, baari-iltoja takana. Pitää vähän rajoittaa.

Sain kutsun työterveyshoitajan juttusille. Hieno juttu! Hän lupasi tutkia kuuloni. Huono juttu, luvassa on läskisaarna. Ylipainoa on ja olen laiska. Siitä viikon päästä pääsen tapaamaan lääkärin. Oikea polveni nimittäin on rikki. Kun ihmiseltä puuttuu stereonäkö, hän on kovin altis kompuroinnille. Etenkin kun ihmiseltä puuttuu hämäränäkö, on hän hengenvaarallinen itselleen. Olen kaatunut niin monta kertaa saman polven päälle, että viimeisellä kerralla tapahtui jotain peruuttamatonta. Polven sivusta on katkennut joku hermo - siinä on tunnoton alue. Toisaalta tuntemuksia on kontalleenmennessä niin pahasti, että kontalleen ei voi mennä. Piste. Siellä on jotain pahasti rikki. Ensimmäistä kertaa joku lääkäri ottaa polven kuntoon jotain kantaa, vaikka tiedän, ettei sille todennäköisesti voi mitään tehdä.

Elämä on ihmeellinen juttu. Henkilökohtaisessa elämässä kaikki on niin hyvin, että pelottaa. Töissä vain pelottaa. Vanheneminen harmittaa - fyysinen puoli. Nytkin on nääs selkä sökönä silkasta flunssan aikaisesta makaamisesta. Henkisesti rakastan vanhenemista, olo paranee kaiken aikaa. Ja sit toi meillä asuva, on se sitten ihana. En ole enää yksin, minulla on oma heimo.