Ristiriitaisia tuntemuksia

Suolatehtaalla on aina nykyään kiire. Olen jotenkin jo niin turtunut tulessa makaamiseen, että kun muutama viikko sitten aloittanut harjoittelija on osoittautunut vihmeräksi ja nohevaksi, heräsin paikalliseen tekemättömyyteen. Päätin eilen lähteä jo kolmen maissa kotimatkalle. Se ei ihan onnistunut, vasta puoli neljältä poistuin residenssistä. Bussissakin vielä työluuri kilisteli kassissa, päätin olla vastaamatta. Päivä se on huominenkin, osaavat ne kai odottaa ja olla. Tai sitten soittavat sille uudelle kivalle.

Olen siis sekä kiitollinen että kateellinen.

Me sen sijaan läksimme saman tien liikkeelle joen rantaan. Lenkkarikengät ja tuulitakki minulla - Hän sen sijaan luottaa vielä talvispittareihin ja nahkatakkiin. Olemme varsin epäsuhtainen pari, Hän ei kahisevaksi aio ryhtyä. Unisex ei meillä toimi, Hän pukeutuu tyylillään, minä käytännöllisesti.

Matkan päässä oli taimikauppa. Sieltä nappasimme lisäpainoksi mullat, on pakko ryhtyä mullanvaihtoon useamman vuoden tauon jälkeen. Nyt ei voi kuin lunastaa lupauksensa. Saan ehkä jossain välissä parvekkeellekin jotain tuoretta.

Kotona odotti sauna - ja riita. Ihan se tuli pyytämättä ja yllätyksenä, tai ehkä ihan odotettavissa olevana, kun miettii tilannetta. Se nimittäin taas on laatuisensa. Hänen poikansa ilmestyi meille lauantaina, eikä loppua vierailulle näy.

Kyseessä on lähes mykkä, sosiaalisesti rajoittunut, terveydenhuollon erityispalveluihin hakeutumassa oleva henkilö, jota parhaalla tahdollanikaan en voi kutsua kivaksi. Kun ei ihminen puhu, on vaikeata löytää hänestä positiivisia puolia. Mutta uudelle sohvalle tyyppi oli ilmestynyt makaamaan sitä liiskaan mielestäni, eikä vierailun loppupäivää näy.

Kun poika poistui hetkeksi pilttuusta, ei monta hetkeä mennyt, kun meillä oli tulipaloriita käsissämme. Onneksi se, niin kuin kaikki riidat meillä, kesti vain pienen tulisen hetken, sitten jo pyytelimme anteeksi. Turhaa on riidellä, jos riidan alkujuuri edelleen pysyttelee maisemissa.

Jaa, mistäkö se lähti? Olohuoneen pöydällä kuolevasta kukkapuskasta, jossa ei ollut vettä, koska en tahdo viettää aikaa mykän minua vihaavan ihmisen kanssa aikaa ja asun nykyään makuuhuoneessamme. Eihän meistä kukaan tilanteesta pidä, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ole, ettei ihminen lankea taas uudelleen. Ja ehkä jo ensi viikolla tilanne on ohi.

Edellisen kerran vierailu päättyi "tuli ja leimaus"-lähtöön, reikään ovessa ja lähes siihen, että poika ja minä kävimme toistemme pälle. Jos se olisi tapahtunut, minulle olisi käynyt varsin huonosti. Ei varmaan ihme, etten tunne oloani mukavaksi enkä turvalliseksi.

Tänään on ollut parempi päivä. Olen saanut viettää muutaman tunnin itsekseni, kun Hän ja poika siirtyivät naapuriin viettämään selväpäisten kinkereitä. Minä taas silpaisin kännin/hiprakan toteen ja tapoin pari kasvia - ihan vaan niiden omaksi parhaaksi.

Kai nuoressa miehessä jotain hyvääkin on, ihminen sisällä, ottaa vain aikansa ennen kuin se parempi puomi näyttäytyy. Sitä kai minunkin on odotettava, en vaan aina jaksa itsekään kärsivällinen enää olla. Liikaa on ollut vastoinkäymisiä elämän käänteissä.