Pääsin eroon ilkeän äitipuolen asemastani. Meillä on tilaa! Olen yksin olohuoneessa, voin katsoa aamutvtä. Rahat riittävät sittenkin kuukauden loppuun - jopa jättiläisvauvan äiti myönsi, että parikymppinen kaveri syö parissa päivässä yhtä paljon kuin keskiäkäinen pariskunta viikossa. Ja meillä on edelleen budjetti, muuten ei pienillä tuloilla pärjää.
Pääsiäisenä pääsimme nauttimaan vapaa-ajan lisäksi kulttuurista. Pitkästä aikaa vierailimme Ateneumissa. Pitää sanoa, ettei Frantisek Kupka ollut minulle tuttu etukäteen. Näyttely kuitenkin oli niin laaja, että herran tuotannosta sai kattavan kuvan. Melkein näki, miten mieli oli liikkunut nuoruuden innosta vanhuuden seesteisyyteen.
Seuranamme ollut ystävämme ei ollut nähnyt Ateneumin perusnäyttelyä. Senkin jolkottelimme läpi. Kyllähän minä pidän Gallen-Kallelasta, Edelfeldistä, jopa Halosesta, mutta mieluusti kyllä menen katsomaan Ellen Thesleffin nimikkonäyttelyn. Ja kerkeäisikö sen Magrittenkin käydä? Jotenkin taiteen katsominen on niin rauhoittavaa, ilkeäisinkö käyttää adjektiivia kohottavaa?
Hän on ihanaa seuraa - utelias ja kiinnostunut. Mutta heti aamusta alkava papupadan porina meinaa hengästyttää. Itse kun ensin mieluusti katsoisin uutiset, ajankohtaiset ohjelmat, tv-sarjat - ja vasta sitten keskustelisin asioista, laajentaisin katsantokantaa. En valitettavasti pysty seuraamaan kahta keskustelua yhtä aikaa, kuten Hän tekee. Ja se kiihkeys, Hän ei pysty pitämään mielipiteitään ominaan, sitten loukkaantuu, kun minä hyssyttelen. Siitä meillä varmaan suurimmat erimielisyydet tulevat syntymään.
Siitä huolimatta, ehkä juuri siksi, elän elämäni parasta aikaa. Voi rakkaus, sinä saavuit sittenkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti