Roolipelaaminen on sitten hieno harrastus. Ystävä kutsui mukaan 12 vuotta sitten, hetkeäkään en ole katunut. Tosin sen ensimmäisen ryhmän syvin tarkoitus taisi olla syöminen ja mielipiteiden vaihtaminen. Onneksi kukaan ei ottanut peliä tosissaan, toisin kuin nykyporukassa.
Nykytasoon nähden osaan aivan liian vähän ja yksikin pelikollega heitti epäilyksen, että olen pelinjohtajan lellikki (kutsui minua pelinjohtajan lemmikkipisuksi). Voi olla. Varmaan olen jokerivoima, jonka voi heittää peliin joko jarruksi tai polttoaineeksi. Pääasia, että peli etenee!
Toinen asia, mitä olen miettinyt jälleen kerran, on ihmisen korjaaminen. Vanhuus tuo mukanaan rikkoutunutta fysiikkaa. Pitääkö kaikkea aina tukea, muotoilla, piilottaa ja parantaa? Tukisukat, kaarituet, kohottavat rintareput, hammaskisko, stretchhousut, polvituki, tenniskyynärpäätuki, rannetuki, ristiselkää tukeva tyyny, hiuslakka, aluslakka, primer, korsetti, muotoilevat aluvaatteet, huultenrajauskynä, pinsetit, tukipohjalliset - enkä edes puhu psyykkisestä korjaamisesta vielä.
Voiko ihmisen vaan julistaa henkiseksi Natura-alueeksi ja antaa nuupahtaa rauhassa? Ihan niin kuin puut saavat lahota rauhassa ja olla ruokana kaikenlaisille jyrsijöille. Vai pitääkö meidät aina vaan korjata, että yhteiskunta saa tuhkatkin pesästä? Jossain jutussa todettiin, et Keynesin mielestä meidän pitäisi juuri nyt 19- tuntista työviikkoa. Mikä lie, kun viikkoni ovat yli 40-tuntisia. Saako jossain vastustaa? Kenties jopa nousta barrikadeille. Voiko luonto voittaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti