torstai 18. huhtikuuta 2019

Siunattu rauha

En oikeastaan voi kommentoida meillä vallitsevaa tilannetta, mutta sanotaanko, että se sisältää ilkeitä äitipuolia. Sellaisia, jotka hermostuvat virtahevoista olohuoneen tuoreella sohvalla, eivät pidä tyypeistä, jotka eivät edes ruuasta kiitä tai sano huomenta.

Vapaapäivä meni osittain piloille. Meidän oli tarkoitus mennä Ateneumiin ja sen päälle syömään, mutta koska mykkä pysyi mykkänä, emme tienneet virtahevon aikataulua. En ollut iloisa, mutta näyttelin rauhallisempaa kuin olin, koska Hän ei itsekään tilanteesta ole riemuissaan. Enkä tahdo lisätä tuskaa siltä osin - tilanne on haastava jo muutenkin.

Mutta. Hyviä asioita: hain viimeisen kengän pois suutarista (meillä asuvan lenkkarissa oli pottivarvaan mentävä reikä). Tänä keväänä suutariin upposi varsin kuninkaallinen summa. Kuusi paria, kuudet puolipohjat, kuudet korkolaput ja bootseissa naurava kärki sekä repeämä toisen kengän sivussa. Selvisin koko urakasta reilulla 200 eurolla. Onhan se paljon, mutta arvostan käsityötä, rakastan kenkiäni eikä minulla enää ole varaa uusiin entisellä tahdilla.

Koska ulkoruokintahetki ei käynyt toteen, tein pastabolognesen. Se saisi riittää vielä huomisen yli, sitten on päästäinen keittiöfilosofisesti pelastettu. Muuten on puhtoista, Hän hoitaa siivoamisen joka viikko, nyt vielä minä höystin sen verran, että pesin kolme koneellista pyykkiä, vaihdoin lakanat ja tiskasin astiat. - Lakanat pitäisi vaihtaa useammin. Puhtaiden väliin on jumalaista pujahtaa.

Vihkisormuksen toinen rubiini oli päättänyt vaihtaa kultaisen häkkinsä maan poveen. Koska kyseessä ei ollut mikään markan rinkula, olin kovin harmistunut. Varustauduin maksukuitilla ja adrenaliinilatauksella - jälkimmäinen oli turhaa. Homma meni takuukorjauksen piikkiin. Nyt tosin olen sormukseton aina kuukauden loppuun saakka.

Muuten olen edelleen onneni kukkuloilla, mutta jälleen kerran tajuan, ettei minusta ole perhevastuun kantajaksi näillä hermoilla. Olisi pitänyt ryhtyä nunnaksi. Viikonloppuna olisivat kovat bileet. Nyt nautin rauhastani parisen tuntia ja toivon, että nauttimani alkoholi tekisi minulle huomiseksi krapulan, eikä minua voisi vaivata mikään muu kuin oma olotilani. (Asperkeleen toiveet.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti