keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Sijaa majatalosta

Kylpyhuoneremontin ajankohta vahvistui. Kesto tulisi olemaan vähintään 4 viikkoa. Kyselin pari päivää naamakirjassa, olisiko kavereilla tai heidän tutuillaan kalustettua asuntoa vuokrata. Kun mitään ei kuulunut, ryhdyin plaraamaan AirBB:n tarjontaa.

Tein löydön, järjestelmään oli juuri lisätty kohde, jossa oli avajaistarjous kolmelle ensimmäiselle varaajalle. Päätin toimia saman tien ja hyvä niin, sain varattua meille maaliskuuksi Merihaasta yksiön. Tosin sitten vasta huomasin, että se oli edullinen (kuluineen eur 795) juuri siksi, kun sitä ei pysy peruuttamaan.

Noh. Elämä on. Nyt vaan pitää toivoa, että aikataulu pitää paikkansa. Jos se venähtää, pitää varmaan hoitaa Hänet jonnekin kavereilleen, itse nyt hätätilassa muutan takaisin kotiin ja elän konttikylpyhuoneen kanssa. Pääasia, että edes suurimman osan remontin ajasta voimme olla rauhassa jossain.

Itse asiassa se varmaan tulee olemaan ihan mukavaa, olemme toisiamme lohduttaneet. Voimme olla turisteja kotikaupungissamme, varasin sinne jo vuosilomaviikonkin, muuhun lomailuun meillä nimittäin ei tule olemaan varaa. Mutta keskusta on lähellä, samoin merenranta. Olemme varovaisesti suunnitelleet ohjelmaa, saa sitten nähdä, mikä toteutuu. Ja ihaninta on, että palkkioksi kissanhoidosta saamme muuttoapua - tavaraa tulee olemaan lähes yhtä paljon kuin mökille mennessä.

Kissoista kun tuli puhe, kollegani ja puolisonsa saapuivat lomareissultaan, Roosan ja Elviksen kissahotelli sulkeutui. Kollega itse oli saanut koronan (ei mitään oireita, mutta positiivinen kotitestitulos), terve puoliso haki kattiaiset kotiinsa. Roosaa jouduimme viimeksi jahtaamaan ympäri asuntoa, niinpä tein hänen päänsä menoksi suunnitelman, joka onnistui erittäin hyvin, mutta en tullut ajatelleeksi, että hätäinen miukuna herättäisi Elviksessa pakoreaktion. Näinhän siinä kävi, että Elviksen jouduimme poimimaan häkkiin sohvan alta. Sekin sujui tosin yllättävän näppärästi, vaikka meitä oli kaksi jalkavaivaista asialla.

Nyt kotona on hiljaista. Hän on ystävänsä luona kyläilemässä. Itse taas nautin hiljaisuudesta, suljin jopa television, joka tuntuu ölymppialaisten kunniaksi olevan päällä kaiken aikaa. En ole menettänyt hermojani kuin pari kertaa, ihme kyllä. Kissaterapia ja yöunet ovat auttaneet kestämään. Sääliksi käy Häntä, penkkiurheiluhullu valitsi puolisokseen vastakohtansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti