Kun ei koskaan ole ollut urheilullinen, pallot ovat liikuntatunneilla ja pihapeleissä lentäneet päin naamaa, liian rivakka liikkuminen aiheuttaa astmaisen hingun, äkkinäiset liikkeet loksauttavat nivelparat jengoiltaan, niin pääni on kehittänyt normiarkitoimista älyllisen haasteen. Jos järjestettäisiin kilpailuja, joissa mitataan arjen sujuvuutta, niin saattaisin olla palkintosijoilla. Ainakin pistesijoilla olisin keittiöbaletissa. Tätä pohdiskelin aamulla kahvikonetta ladatessani.
Lajissa parasta on, että kun iän myötä motoriset taidot heikkenevät, pää keksii aina vain omalaatuisempia tapoja tehdä ihan tavallisia asioita. Mutta arki sujuu! Olen hyvä arjessa! Kahvinkeiton kuningatar!
Muuten elämä kuljettaa leppoisasti. Välillä tosin saan suuria riittämättömyyden puuskauksia. Eilen illalla viinipäissäni taas surkuttelin itseäni niin, että päätin mennä nukkumaan ennen kuin itsesääli pääsisi liian syväksi. Kirppaa näköjään pahemman kerran, kun en palkankorotusta saanut. Oli sillä toki se hyvä puoli, että aktivoiduin hakemaan töitä. Huono puoli on huomata olevansa liian vanha ja vailla tarvittavia taitoja, kun ei haastatteluun enää pääse. Muut ovat vielä parempia.
Onneksi on Hän! Onneksi Hän jaksaa kannatella minua silloin, kun en jaksa itseäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti