Hieno päivä, otto tieskuinkamones

Taas yksi tavallinen perjantai-ilta. Ei taaskaan tapahdu mitään. Päivässä ei ole ollut yhtään suurta huipentumaa. On toki luvassa minulle pari päivää pois työelämästä, koska vknloppu, mutta siksi juuri olenkin onnellinen. Kaikki on ällöhyvin, olemme yhdessä,  Hän on saanut asioitaan etenemään toivomallaan tavalla. Hänelle pari viimeistä vuorokautta/ pari viimeistä kuukautta ovat olleet uskomattoman tärkeitä. Siitä en minä raportoi. Vähän liikaa siitä aina välillä kuulee, mutta normihomma, mitäpä ei rakkaaltaan jaksaisi. Aina välillä voi todeta, että ei tänään, pliis, eikä silti tule hyljätyksi.

Voisin luetella miljoona juttua, jotka eivät ole hyvin, vaan kannattaako? Ihan tämä on oma valinta. Mitenkäs se intiaanitarina menikään? "Jos sisälläsi taistelee valkoinen ja musta susi, kannattaa mennä lekurille, koska kenenkään sisälle ei taistelevia susia kuulu."  Se on itse asiassa varmaan ikääntymisen salaisuus; tajuat, ettei millään ole merkitystä, kaikella on isosti merkitystä, ei vain sinulle, vaan isolle joukolle olentoja  ja silti tahdot tehdä parhaasi.  Silloin tajuat olevasi ihminen.

Loput salaisuudet jätän teille löydettäviksi. Paitsi, että on ehkä ihan reilua, ettei nuorena tajua vanhenevansa, rapistuminen ilman sairauksia tapahtuu hitaasti, siksi sitä ei huomaa, ja sekin on ihan ok, ja että yksksks tajuat kuoleman, joskus jopa kaipaat sitä, mutta sekin menee ohi. Sitten taas jaksat jonkun hetken.

Viimeisestä Hänellekään en vielä ole puhunut. On vaan niin onnellinen, ettei tahdo heilutella venettä, enää ole mitään tavoiteltavaa. Vai olisiko sittenkin? Ehkä jossain muualla kuin parisuhdejutuissa - paitsi että sitäkin voi AINA parantaa, jos vaan rehaa yhdessä.

Aim in lööv. Kyl mää tota rakstan. Joka päivä. (Ja  jonain päivänä menee hermot koko kaverin kanssa. Haastetta riittää.)