Aika matelee, päivät ja tunnit laahustavat kuin täit tervassa. Ahdistukseni kasvaa aivorikkaruohona. Pimeys lisääntyy sisälläni ja ulkona. Koitan miettiä selviytymistrategiaa, mutta tyhjää lyö. Edellisillä kerroilla käyttämäni puhtaat valkoiset lakanat-keino (hotellimajoitus) ei juuri nyt tule kysymykseen taloudellisista syistä. Tai ei ainakaan vielä.
Kävin koronatestissä sunnuntaina. Olen negatiivinen. Kuitenkin lämpö nousi kuumeen puolelle, olin maanantain sairaslomalla. Kurkku on edelleen kipeä, ääni hajoilee. Mietin, hajoaako se psykosomaattisuuttaan, etten vain puhuisi, vai onko se sittenkin merkki sairastumisesta. (Olisi vaan. Olisi lähes ihanaa, jos minut nukutettaisiin. Näin ei saa ajatella.)
Haluan pois. Tai ihmisseuraa. Tahdon iloita. Koti ei ole tänään koti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti