Koen myötätuntoa joka kerta kun Hän uppoaa ahdistuksensa suohon. Onneksi vielä toistaiseksi Hän on jaksanut sieltä kömpiä ylös, mutta entäs jos Hän joku päivä jää sinne, eikä minulla olekaan köyttä heittää avuksi tai Hän ei huoli köyttäni?
Kun asiat ovat hyvin, ne ovat erinomaisesti. Ei huolta huomisesta, vaikka minä välillä varoittelenkin talven saapumisesta, munien jakamisesta useampaan koriin, talvivarastoista. Mutta ei, Hepokatti-Heikki vaan soittelee viuluaan, ei huoli huomisesta eikä oikeastaan tahdo edes keskustella katovuoden mahdollisuudesta.
Kun asiat eivät sitten menekään niin kuin Strömsössä, hetkeksi koko maailma tipahtaa raiteiltaan. Kaikki on huonosti ja väärin eikä koskaan korjaannu. Kuolo korjaa, kaverit hylkäävät. Onneksi tilaa ei yleensä kauan kestä, joskus auttaa jo sekin, että Hän syö jotain. Surkeutta lisää tehokkaasti alhainen verensokeri. Mutta siinä vaiheessa ei enää kannata ruokaakaan tarjota. On vain odotettava, että Mörököllille itselleen tulee ruoka mieleen.
Siitä tilanne yleensä laukeaa. Usein vasta aterian jälkeen kuulen, mikä tilanteen aiheutti. Sitten voimme jopa pohtia parannuskeinoja yhdessä. Tänään oli taas Mörökölli vastassa, kun töistä tulen, kuten aika usein maanantaisin. Odottavan aika on pitkä, olisi kai minulla jotain työkuulumisiakin ollut, nyt ne ovat jo unohtuneen. Ehkä muistan ne huomenna.
Silti meillä rakastetaan niin myötä- kuin vastatuulessa ja autetaan miestä mäessä eikä mäen juurella. Onni on sitä, että huonoinakin päivinä vedetään yhtä köyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti