sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Pastaperjantai, laiskalauantai, sadesunnuntai

Perjantaiaamuna sen taas huomasi. Valoa on jo 9 tuntia, mikä ihana tunne, ikuinen marraskuu väistyy. Ainakin alitajuntani mielestä on kevät. Mutta kuka kertoisi alitajunnalle, että ei tarvitse herätä 04:20? Eivät edes linnut herää vielä silloin. En millään viitsisi natustaa uniavusteita, mutta kai se on pakko joku kuuri vetää, että pääsee aamuyön "taistele ja pakene"-moodista eroon.


Karkasin ajoissa töistä, kolmelta. Pakko oli käydä apteekissa, migreenilääkereseptin uusiminen onnistui onneksi näppärästi chattaamalla. Sylettää, kun estrogeenilääkkeistä ei saa kela-korvausta, jos olisi miehillä viihdevuodet, niin eiköhän tilanne olisi toinen. Nainen joutuu maksamaan ensin räteistä, sitten lääkkeistä. Ja lopuksi sitten kuolee. Juu.

Hänen poikansa ilmoittautui - nälkä ajaa Jätin liikkeelle. Huvitti, kun kaveri söi ensin meidän arkiruokamme loput (kasvismuusia ja paneroituja kalafileitä) ja kun sain cannellonit valmiiksi, sitäkin upposi pari annosta. Cannelloni-reseptissä onnistuin ilman lihaa, tosin vegaaniversiota siitä ei tullut, sen verran paljon käytin ruokaan juustoa. Niin ja muutaman anjovisfileen.

Launtai oli hieno kotipäivä. Suurimmat tapahtumat olivat aamusauna, tonnikalapiirakka, Yksisarvisen salaisuus (Tintti-tietokoneanimaatio) ja päiväunet. Päiväunet tosin sitten taas veivät iltauneni, tänä aamunakin heräily alkoi jo viiden jälkeen. Torkuin kuitenkin seitsemään.

Olisi ollut hienoa päästä ulkoilemaan, mutta Denniksen alkupuuskaukset eivät juuri ulos houkuta. Harmi, kun kerrankin aikaa olisi. Mutta enköhän minä tekemistä keksi. Esimerkiksi sämpylöiden leipomista. Minun harrastukseni ovat helppoja, jos vain uuni ja hellalevyt toimivat. Sen lisäksi lopputulos ilahduttaa monia.

Papu-parsakaali-cannellonit (Jamie Oliverin ohjetta mukaellen)

Cannelloni-täyte

300 g parsakaalia (keitä 5-6 minuuttia suolavedessä)
Öljyloraus
Puolikas chili silppuna
Puolikas valkosipuli raasteena
3 anjovisfilettä
Timjamia
Mustapapu-paketti valutettuna
Kidney-papu-paketti valutettuna
100 g feta-juustoa
Loraus parsakaalin keitinvettä

Tomaattikastike

Öljyä, mustapippuria, currya
Puolikas sipuli ja valkosipuli
1,5 dl punaviiniä
Paseerattua tomaattia(chili)
Pari tomaattia silputtuna
Oreganoa
Creme fraiche kermaa
1,5 dl emmentalraastetta
1 dl grana padano-raastetta

Mozzarella-pallo viipaleina

Keitä pilkottua parsakaalia 5-6 minuuttia vähässä suolavedessä kannen alla. Laita paistinpannulle loraus öljyä, siihen raastettu valkosipuli, pilkottu chili, freesaa hetki, ennen kuin lisäät parsakaalin, timjamin, anjovisfileet ja lorauksen parsakaalin keitinvettä. Sekoita pari kertaa, keittele matalalla lämmöllä kannen alla 15 minuuttia.

Muussaa yhteen parsakaali, pavut sekä feta. Täytä muusilla cannellonit, tulee n. 18 kpl. Jos täytettä jää yli, lisää se tomaattikastikkeeseen.

Tomaattikastiketta varten lorauta pannulle öljyä, siihen murskattua mustapippuria ja teelusikallinen currya, freesaa, lisää sipuli, valkosipuli ja niiden päälle suolaa. Kääntele pannulla, katso, etteivät pala. Kaada viini pannulle, lisää sokeria. Anna keittyä kasaan hetki, ennen kuin lisäät tomaattipyreen ja silputut tomaatit. Hauduta kannen alla 15 minuuttia.

Lisää creme fraiche kerma, oregano ja juustoraasteet kastikkeeseen ja kaada kastike cannellonien päälle. Lisää mozzarellaviipaleet. Työnnä 190-asteiseen uuniin 45 minuutiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti