Voi hiippa vieköön, kun voisin kertoa teille edes jotain töi-paikan tapahtumista. Mutta en voi, koska vaitiolovelvollisuus, ettekä te uskoisi muutenkaan. Välillä luulen olevani Office-tv-sarjassa, välillä shakespearelaisessa melodraamassa. Silmien pyörittely ja vessahihittelu ovat tulleet tutuiksi.
Tai no hei, pakko ihan vähän ihmetellä esihenkilöä, joka haukkui alaisensa niin että raikui, kun tämä löysi vakaamman ja paremman paikan, ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ilmoitti lähdöstään. Esimies ei suostunut vastaanottamaan irtisanomisilmoitusta, työsuhdepäällikkö joutui hoitamaan sen. Sen lisäksi se onneton (esihenkilö) ei suostunut tämän jälkeen puhumaan alaiselleen, eikä myöskään tekemään työtodistusta. Ihmisellä on oikeus työtodistukseen. Ja etenkin kyseisellä henkilöllä, joka on tehnyt erinomaista työtä, parempaa lähes kuin esihenkilö. Onneksi kaikki tietävät sen ja onneksi ei tarvitse olla esimies tehdäkseen todistuksen.
Työhön vielä liittyen - olen jaksanut laittaa ainakin viisi hakemusta. Haen vähän kaikkea laidasta toiseen, nyt ei nirsoilla, ei tällä koulutuksella (vai sen puutteella?). Ei mistään ole kuulunut mitään. Paljosta vetoa, menen seuraavaankin työpaikkaan vuokratyöfirman kautta. En osaa myydä itseäni. Jos perussuomalainen ei olisi kirosana, melkein voisin veistellä jotain siihen suuntaan, kun suomalaiseen perusluonteeseen kuuluu, ettei itseään korosteta tai kehuta.
Hän katsoo vieressä potkupalloa. Harvinaisen rauhallista meillä siihen nähden on. Mutta se siitä. Vatsa on täynnä sienilasagnea - on ilo, että niitä löytyy kaapista. Hamsteri minussa iloitsee.
Anopin uusi koti tulee olemaan tunnelmaltaan ja varmaan myös hoidoltaan parasta aa-luokkaa. Kyseessä on onnenpotku, koska tiesittekös, että jos henkilö saa kaupungilta hoitopaikkaluvan, niin on otettava se, mitä ensimmäiseksi tarjotaan? Hänellä ja äidillään kävi tuuri. Entistä enemmän toivon, että eutanasia olisi aikani koittaessa myös Suomessa mahdollinen. Jos ei ole, joudun tekemään rikoksen saadakseni menolipun Sveitsiin tai Hollantiin. Ja klinikkamaksut päälle.
Mutta ei tässä vielä kuolemaan jouda. Huomenna menemme Cliftersin keikalle emmekä ajattele paria seuraavaa viikkoa. Hallinnon yyteissä irtisanotaan tai lomautetaan max 10, eikä meitä ole kuin 58. Paljosta vetoa, pomoja ei irtisanota. Meillä muilla on aika rehvakka vedonlyöntikerroin. Minua ei huoleta. Asiat ovat yllättävän hyvin. Aina vaan onnellinen olen, hullu minä.
Tuolla puhuvat Havis Amandan raiskaamisesta (ainakin altaassa uimisesta). Patsasparka on kärsinyt kovia. Jokohan sen kaula tänään katkeaa? Ihminen on arvaamaton. Etenkin urheiluhullu ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti