Mitä, onko Hän mies?

En ole parhaimmillani aamuisin, en ainakaan kommunikaatiossa. Tietokone ei löytänyt verkkoa, tarkistin modeemin ja reitittimen. Sitten ajattelin kysyä Häneltä, joka oli herännyt kanssani yhtä aikaa lueskelemaan, että koska hän viimeksi muistaa käyttäneensä konetta. Että koska se verkonperkele toimi. En syyttääkseni enkä tarvitakseni apua, vaan ihan informaatiota saadakseni. Ei sitten tullut mieleen, että esitin kysymyksen miehelle. Mitä mies tekee? Tietysti ryhtyy korjaamaan asiaa. Jestas, että sieppasi. Onneksi kuvittelin, että Hänellä olivat edelleen tulpat korvissa, ääniherkkä kun on, ajattelin, että turha ryhtyä huutelemaan viisaita mielipiteitä ja ohjeitaan sanan varsinaisessa merkityksessä kuuroille korville.

Tietysti Hän sai koneen toimimaan bootattuaan vielä sen. Ja kuin kunnon mies konsanaan, esittelee minulle ylpeänä lopputulemaa. Minulla vaan pyörii päässä, että kyllä minä sen olisin korjannut ihan itsekin, ehkä vasta töiden jälkeen, mutta olisin. Ihan itse. Siinä tuli konkreettisesti todistettua itselleen asuneensa liian suuren osan elämästään yksin. Kun on toiminut itselleen parhaana ystävänä, vanhempina, vaimona, miehenä ja lapsina, niin vaikeata on uudessa tilanteessa vastaanottaa vilpitöntä apua.

Onneksi olin hiljaa ja jatkoin naamioitumista ihmiskuntoon kylpyhuoneessa. Meikkaaminen on meditatiivinen laji, siihen on pakko kiinnittää riittävästi huomiota, että voi siirtää sen muista asioista pois. Onneksi en ryhtynyt terhentelemään, pätemään ja puuttumaan, vaan rauhotuin ja odotin lopputulosta. Sehän oli hyvä, Hän on hyvä minulle. Se minun pitäisi muistaa aina. Hänhän rakastaa minua, hullua naista!

Loppuviikosta hullu nainen sai viestin entiseltä pentuseltaan, että hän olisi tuuraamassa rumpalia yhdessä bändissä ja luvassa olisi kaksi keikkaa. Jätkänsaaressa olisi ollut täysi hulina päällä perjantaina, lauantaina taas Juttutuvassa. Kun vähän jälkeen kahdeksan lauantai-iltana kysyin Häneltä, että lähdetäänkö kylille, sain yllättäen myöntävän vastauksen. Se teki minut iloiseksi, Hänenkin pitää nimittäin vähän nähdä ihmisiä, vaikka nyt vielä onkin haavoittunut. Pikapikaa vedimme vaatteet niskaan, silpaisin silmämeikin kohdalleen ja pomppasimme taksiin.

Oli muuten mukavaa! Kings of Moonshine soitti kuin unelma. Ei tarvitse entistä nuorisoa kyllä hävetä missään seurassa, tuli jälleen kerran todistettua. Soitto soi kauniisti, tarkasti ja sielukkaasti. Keikan jälkeen jäimme vielä reiluksi tunniksi istuskelemaan baariin, ennen kuin matkasimme bussilla kotiin (taksilla oli tarkoitus, mutta huijasin). Eikä kuulkaas tarvinnut unta houkutella, pienet piirakanpalaset poskeen huitaistuamme, menimme suloiseen sykkyrään sylitysten unten maille. Ei mitään yökukkumisia tällä kertaa, vaan unta. Minä tarvitsen sitä tällä hetkellä, rauhaa ja unta. Samoin rakastavan miehen, joka korjaa asioita puolestani.