Kahelianainen

Riisipuuron keitto kääntyi melkein katastrofiksi. Kaikki vaan kaatui ja tippui. Ryynit, vesi, pillerit (eivät olleet menossa puuroon, vaan suuhun). Ajatukseni nimittäin askartelivat päälläni olleen korsetin syvimmässä olemuksessa, seksissä. Se on niin helppoa ja mukavaa, hellää ja tyydyttävää. Ei liian lällyä kuitenkaan, meidännäköistämme, helppoa ja oleellista kuin hengittäminen parhaimmillaan. Mutta sitten minä keskityin ja sain vuodenajan ensimmäisen puuron tulille.

Ajattelin minä muutakin. Mietin kirjoittavani itsenäisyydestä. Ajattelin allegoriaa itsepäisyyteeni, mutta eiväthän ne sama asia ole. Nyt olemme kahden hengen yksikkö, niin kiinni toisissamme, että ei sinne väliin muuta mahdu. Itsenäisyys meni, mutta sain kodin sydämelle. Jostain pitää luopua, että saa jotain. Enemmän sain kuin mistä luovuin. Jos huonosti käy, osaan minä tästäkin luopua, mutta en kyllä tahtoisi.

Eilen raahasin ahdistuneen miehen Hakaniemeen. Esittelin Viivoanin tuoksuineen ja tungoksineen. Ei todellakaan ollut paras päivä siihen lajiin. Sen jälkeen taapersimme toiseen tungokseen, Hallista piti saada Hakkaraiselta hirvijauhelihaa. Ympyrätalon Ääsmarket oli tolkuttoman huono valinta ruokakaupaksi, mutta minkäs voit, kun olimme jo väärän valinnan tehneet.

Onneksi koko keikka oli ohi niin, että kerkesimme katsomaan Kotiin takaisin -sarjaa. Kuten taisin mainita, olen saanut Hänetkin siihen hurahtamaan. Itse veivasin samalla jauhelihapihvejä, ohjelman jälkeen aloitimme hurjan ruuanvääntämisen, mutta silti meni päälle kahdeksaan ennen kuin istuimme päivällispöytään. Herkullista oli, sitä syödään tänäänkin, sitruunalla maustettua muusia ja hirvijauhelihapihvejä.

Tänään olen puuron lisäksi keittänyt kahvit, lämmitän saunaa. Hän katsoo Tuntematonta, minä en sitä voi/ pysty/ kykene katsomaan edelleenkään. Ahdistus kasvaa jo pelkästä äänimaailmasta. Minusta ei ole kovinkaan moniin elokuviin tarttumaan, näen niin vahvoja ja voimakkaita painajaisia sen jälkeen. Taidan olla heikkoluontoinen. Menen sitten mieluummin saunaan. Ja huomenna taas töihin. Voi tätä elämää, aina on riippuvainen jostain, koskaan ei ole itsenäinen. Ei ainakaan taloudellisesti.