Uskaltaisinko uumoilla? Ehkä pienperheemme selviää pandemiasta ilman tappioita. Hän sai rokotteensa torstaina, perjantaina iskivät pienimuotoiset haittavaikutukset, väsymys, nivelkivut ja päänsärky. Hänen iltansa meni sohvalla nukkuessa. Ja samaa on liikkeellä tänäänkin. Aika vähällä Hän on onneksi päässyt. Ilmeisesti minun ikäluokkaani ryhdytään rokottamaan tulevalla viikolla. Siitä kolmisen viikkoa ja meillä on jo jonkinlainen suoja. Heinäkuussa varmaan saamme vahvisterokotukset.
Itse haveilen yltiöoptimistisesti toteutuvasta John Smith festivaalista. Tuska peruttiin jo toistamiseen. Muutamista keikkalipuista ei tiedä, tapahtuvatko ne ikinä vai menivätkö piletit kankkulan kaivoon. Eipä tosin tunnu missään, jos muuten tästä selviämme kuivin jaloin. Mökille me nyt kuitenkin pääsemme elokuussa.
Välillä minullakin herne heilahtaa, liittynee kerääntyviin ikävuosiin. Olen suorastaan filosofinen. Uskon, että minun elämänkaareni rakkaudet/ parisuhteet ovat tässä. Jos meidän suhteemme päättyisi ennen aikaansa, en jaksaisi enää uuteen ponnistukseen ryhtyä. Siksi välillä pelkään mahdollisia uhkakuvia, välillä taas en tahdo uskoa onneani. Tällaista kai se elämä sitten on. Ikinä en tarjontaa olisi voinut etukäteen aavistaa. Ja kun tulevasta en tiedä, niin voin nauttia hetkestä, arvostaa elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti