Eilen illalla kovin pitkästä aikaa nauroimme ja pelleilimme yhdessä. Tunnelma oli leppoisa ja hyväksyvä. Muistin, miksi olen Häneen rakastunut ja miksi Häntä rakastan. Ehkä minäkin toivun kurimuksestani. Ehkä tunnelin päässä näkyvä valo ei olekaan päälle vyöryvä dieseljuna, vaan tähti, ehkä aurinko.
Korjasin joulukuusen pois jo viikonloppuna. Hän imuroi maanantaina. Kun vein kuusen verkkokomeroon, nappasin mukaan pari talvitakkia ja talvikengät. Pilkoin lakastuneen hyasintin bioroskikseen, hetken mietin sipuleiden kylmäsäilytystä, mutta en nähnyt itseäni kuopimassa taloyhtiömme kukkapenkkiä keväällä, luovuin ajatuksesta. Olen edelleen ihmisarka. Luikahtelen käytävässä pimeän turvin.
Kollega kertoi olevansa raskaana. Tavallaan se on palkkaneuvotteluani varten hyvä asia, tavallaan kamala, koska tuuraajan perehdyttäminen ei tule aataminaikuseen toimintaympäristöömme olemaan helppoa. Kivinen kesätie edessä, mutta ainakin elokuinen lomani sattuu hyvään kohtaan, kerkeän perehdyttää henkilön ennen sitä ja kesällä siihen on aikaakin.
Nau'uin itselleni edistynyttä excel-kurssia, mutta ehkä minun kannattaisi aloittaa pivotin peruskurssista. Halvempikin se olisi. Marraskuisen työelämälainsäädännön kurssin etätehtävän sain hyväksyttynä takaisin. Tarvitsen paljon koulutusta, siihen minulla on suorastaan himo.
Periaatteessa asiat ovat hyvin. Käytännössäkin, silti välillä löydän itseni hinkkaamassa henkistä kosteusvaurioita sen maton alta, jonne olen työntänyt syksyn aikana monia roskia. Pitäisi saada puhua pahat asiat auki, mutta Hän ei kestä kuunnella. Toisaalta ymmärrän, miksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti