Olen väsynyt. Mietin, että tästäkö se alamäki (vanhuus) nyt alkaa, kun mitään muuta ei jaksa kuin käydä töissä ja haukotella illat. Lukeminenkin on jäänyt, kun silmät lupsuvat kiinni ja ajatus ei pysy kasassa. Viikonloppunakaan ei paljon puoliyötä pidemmälle näe. Se tosin johtuu siitä, etten edelleenkään saa nukuttua aamuisin. Enemmän sääntö kuin poikkeus on, että puoli seitsemän aikaan napsahtaa kahvinkeitin päälle. Saan liian vähän unta.
Vielä pitäisi neljä viikkoa jaksaa. Sitten saisi kolme viikkoa tasoitella unirytmiä sekä mieltään. Onneksi ihmissuhde on kunnossa, sen avulla jaksan, vaikka välillä Häneltä kyselen, että harmittaako, kun minusta ei tunnu seuraa olevan. Hän vakuuttelee, että kyllä meillä on aikaa ja että tähänkin asti olemme pystyneet juttelemaan tärkeät asiat.
Töissä oli loppuviikosta pari helpompaa päivää. Ehkäpä nyt voisin ensi viikon tehdä lyhyempää päivää. Ei kun hei, eihän se onnistu, jos meinaan torstaina jo puolilta päivin hypätä junaan. Perjantain olen saldovapaalla. Festivaalielämää luvassa, toivottavasti ei roiski vettä.
Kesäkeli on ollut meille sopiva, kumpikaan ei helteestä perusta. Mitenhän väsynyt olisin, jos tässä vielä helteestä pitäisi kärsiä? Pahoittelen koko muun Suomen kansan puolesta, mutta omastani iloitsen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti