Parhaat rakkaustarinat loppuvat huonosti, arvostetuimmat elokuvat vähemmän kauniisti. Surullisissa lauluissa ovat korkeimmat nuotit, mutta miksi elämän pitää matkia niitä? Ystävä menetti lapsensa. Nuoren ihmisen elämä päättyi aivan liian varhain. Vaikka itsellänikään ei aina helppoa ole ollut, vielä kamalampaa on tuntea ystävän suru, koska tahtoo auttaa ja tajuaa, ettei voi.
Osittain ymmärrän, miksi ihminen valitsee oman lopullisen tienpäänsä, mutta kuitenkin mietin, että voisiko hetken katsoa eteenpäin. Voisiko antaa ajalle tilaisuuden? Vaikka yhden tunnin. Yhden päivän tai viikon. Voisiko vielä puhua jollekulle? Ainakin vanhemmalle, joka välittää ainokaisestaan. Jotainhan tässä maailmassa on vialla, kun nuoret ihmiset eivät siinä jaksa.Minun piti alunperin kirjoittaa jotain vitsikästä Hänen urheiluhulluudestaan ja omasta urheilunvälttelystäni, Lewis-sarjan uusinnasta, hyvästä mielestä ja kevään tuoksusta, kun väri valtaa maailman, mutta kaikki tuntuu nyt niin pieneltä. Tiedän, ettei tuhkan päällensä viskominen auta asianosaisia, ehkä tapahtunut vaan muistuttaa, että elämästä pitää nauttia juuri nyt. Tänään. Ihana sana. Vaikka lakko jatkuu ja talous on väliaikaisesti katollaan, kaikki meillä on hyvin. Niin hyvin, että pelottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti