Viimeisimmän odysseiani aikana kadotin uneni. Enimmäkseen olen väsynyt. Todella väsynyt. Osan väsymyksestä selittää esidisbetes. Olen toisaalta laihtunut koettelemuksen aikana neljä vyönrei'ityksen väliä. Vaa'assa en käy tietenkään.
Sen sijaan verikokeissa kävin yhteiskunnan piikkiin, koska työterveyshuoltoon ei saa mennä. Kaikki muut veriarvot ovat normaalit, paitsi alhainen kalium ja korkeahko verensokeri. Tänään yritin hakea apteekista kaliumia, farmaseutti pääsi väliin. En ilennyt ostaa sitä, kun hän aloitti jumputuksen lisätutkimuksista. Niihin minulla toki pitää löytyä kärsivällisyyttä, mutta jos edes ensiapua olisin saanut.Olemme pari viimeistä viikkoa korjanneet vahinkoa. Kaikkea on sattunut, eikä vähiten pahoillaan ole Hän - nyt kun on ihmissukuun jälleen palannut. Itse taas opettelen anteeksiantoa. Miten muistaa, että kaiken pahan on tehnyt olento, joks ei kuulu ihmissukuun?
Edelleen ihmettelen, miten en osaa varautua kaikkiin sairaan mielen tempauksiin. Ei kai kukaan. Kissat auttavat paljon, pehmentävät ilmapiiriä silloinkin, kun olisin valmis ampumaan ensin ja kysymään salasanaa vasta sen jälkeen. Loputtomaan kuuntelemiseen ihminen tarvitsisi teratapi .
Niin ja hei, hupsista hei. Olemme kissanomistajia. Uskomatonta. Vaikka nuo idiootit välillä huonekaluja raapivatkin.😻
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti