Puoliaika

Olen puolivälissä kidutusta. Vielä seitsemän työpäivää.

Paljon olen oppinut, vaikuttaa, että olenkin enemmän kuin "monkey sees, monkey does" -tyyppi. Pitänee sanoa, että olen itsestäni ennen aikaisesti ylpeä. Minun ei ole tarvinnut ottaa naurettavasti yhteyttä ammatin varsinaiseen harjoittajaan tekstarilla. Aina on löytynyt joku muu, joka on osannut kertoa minulle, mitä teen. Olen tehnyt ihmeellisiä asioita. Töihin saapuneet ovat saaneet työsopimuksensa, käyttäjätunnuksensa ja ne onnettomat, jotka ovat jääneet ilman palkkaansa, ovat aivan itse vastuussa asioista, kun eivät ole ilmoittaneet tietojensa muuutumista.

Eilen kipitimme yläkylille. Kauppareissun varjolla kävimme naapurilähiön baarissa. Siinä, missä kävin ensimmäisen kerran baariretkellä, kun eron jälkeen sain rahaa sen verran, että pystyin muuhunkin kuin vain istumaan parvekkeella ja katsemaan auringonlaskua. Eikä siitä ole kuitenkaan niin kauan aikaa, vajaa kymmenen vuotta. Olen monesti viime aikoina miettinyt, että ilman S.ia en olisi näin tyytyväinen nykyiseen osaani. Arvostan asioita, joita aikaisemmin en osannut arvostaa. En ikinä arvannut, että maailmassa olisi minulle näin paljon lämpöä ja rakkautta. Hän sitä minulle antaa, lahjoittaa runsaasti.

Lämpö ja rakkaus minut pinnalla pitävät tässäkin rytinässä. Vielä seitsemän päivää, kukaan ei ole haavoittunut, eikä hipaisusta oteta. Hän tekee kotona osansa, Hän rakastaa ja tukee. Maailma on hyvä, vaikkei vielä kevättä kuulukaan. Onneksi edes on valoa.

Floristinen katsaus: sitruunamelissa kuoli. Oli liian pieni. Kaikki muut jaksavat juurtua reippaasti. Varmaan vielä hankin muutaman basilikan ihan hevi-osastolta. Ensin syödään niistä, sitten loput joutuvat kesäkidutukseen parvekkeelle. Viherosastolle ei muuten välttämättä hyvää kuulu, kuittasin ruohonvaihdon ravinnepuikolla. Paha ihminen.