maanantai 28. maaliskuuta 2022

Amatöörifilosofi




Kävin lauantaina kotona kauhistelemassa kylpyhuoneen remonttia. Kuivaaminen oli lopetettu, hyvä asia sinänsä, mikään ei ole vuotanut minnekään. Vielä kun saisivat tehtyä jotain uutta. Hirvittävän näköistä oli asuintiloissakin, kun kaikki kolot olivat täynnä eteisen ja kylpyhuoneen kalusteita. Kävin tutustumassa sisäpihalta löytyvään kylpyhuonekonttiin - olisi sen kanssa hätätilassa tullut toimeen.

Pikkuhiljaa valmistaudumme kuitenkin vaihtamaan seuraavaan väistöasuntoon. Kun aikani itkin ja kauhistelin remontin venähtämistä, otin lusikan kauniiseen käteen, laitoin viestin työmaailmasta tutulle yhteyshenkilölle. Sieltähän se apu löytyi. Muutamme huoneistohotelliin 29.4. saakka. (Mutta tämänhän minä jo kerroinkin. Olen vain niin helpottunut, että kyllä onnenpotku päässä pyörii.) Jos rempan saavat päätökseen aikaisemmin, onpahan aikaa siivota koti ja kantaa tavarat takaisin vähitellen. Onneksi paikallisliikenteen bussit kulkevat suhteellisen läheltä molemmissa päissä.

Luen Margaret Atwoodin dystopia-trilogian viimeistä osaa, Uusi maa-romaania. Taas hidastelen, maistelen kerääviä juonenkäänteitä ja jo nyt ikävöin hahmoja, kun tiedän kirjan pian loppuvan. Oli oikea ratkaisu lukea ensin Oryx ja Crake sekä Herran tarhurit, paljon olin niistäkin kerennyt unohtaa. Onneksi mukana on vielä kaksi Antikvariaatti Sofiasta löytynyttä kirjaa: Hanif Kureishin Musta Albumi ja Will Selfin My Idea of Fun, jospa niillä pärjäisin kotiin saakka.

Välillä mieleen tulee kummallisia ajatuksia. Kun kuolen, jään paitsi kaikesta hyvästä kirjallisuudesta, jota sen jälkeen kirjoitetaan tai jota en kerkeä elämäni aikana löytää. Mutta ehkäpä on niin, ettei sitä kuolemansa hetkellä kerkeä miettiä, on vaan nyt tehtävä parhaansa, ettei jätä hyvää kirjaa lukematta. Tai hyvää tekoa tekemättä, tutustumatta uuteen ihmiseen, opiskelematta kiinnostavaa asiaa, rakastamatta, antamatta anteeksi, lepäämättä, haastamatta itseään...

Toinen lomapäivä menossa. Luvassa pakkaamista, pyykinpesua ja siivoamista. Ai niin ja kaupassa pitää käydä. Samoin kotona, unohdin ottaa puolukkajauheen ja Hän kaipaa puhdasilmasprayta, tietokone kuumenee, kun pöly tukkii tuulettimen. Kyllä me selviämme, jos yhdessä saamme jatkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti