Aina välillä havahdun kesken kaiken pakahduttavaan rakkaudenpuuskaan. Tajuan meidän olevan joukkue, toimimme yhdessä samaan suuntaan. Eilen se oli kodinhoito, sillä välin kun kävin kaupassa Hän siivosi ja tiskasi. Jostakusta voi vaikuttaa pieneltä ja triviaalilta itsestäänselvyydeltä, mutta olen aina todennut kodinhoidollisten asioiden yhdessä tekemisen vaikuttavan minuun kuin kissanminttu kissaan. Etenkin kun edellisissä parisuhteissa ei sellaista ole tarjolla ollut.
Tai kun minä tuijottelen Rosebudin Hergen syntymäpäivätarjousta kaikista Tintti-sarjakuvista ja kun ilmaisen kiinnostukseni niiden hankkimiseen, Hän ei käytä järjen ääntä, vaan kannustaa. Niinpä tilasin meille "palkinnon" raskaasta työrupeamasta, kalliiksihan se toki kävi. Puolustelin itseäni, että korona-aika on vähentänyt kulutusjuhlaamme. Ja olihan kirjoja kuitenkin 24, tahdoin koko sarjan. Eikä sillä rahalla olisi saanut kuin 9 uutta kirjaa tai 7 keskihintaista keikkalippua. Sarjakuvat vievät vähemmän tilaa ja säilyvät pidempään. Eikä meillä ole elätettäviä kääpiöitä. Niin ja olen sarjakuvafriikki/-hullu. Sen meinasin unohtaa.
Lapsuusajan haaveena ovat myös kaikki Lucky Luket ja Asterixit. Naapurilla ne olivat, yhtenä kesänä minut, ujo hiljainen 9-vee, oli värvätty kastelemaan lomareissun ajaksi kukkasia. Kukat varmaan kuvittelivat olevansa loman loppupuolella riisi-kasveja, koska tein tikusta asiaa, että pääsisin sinne lukemaan sarjakuvia. (Pahoitteluni menneisyyteen naapuriin, toivottavasti kasvit selvisivät koettelemuksesta.)
Meidän joukkuetta yhdistää kirjallisuus monen muun asian lisäksi. Mieluummin mietin yhdistäviä asioita kuin hankaavia. Tänään on taas ilta täynnä urheilua, mutta huomiselle olen tilannut ennäkkoäänestyskävelyretken naapurilähiöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti