Tarkkailen Häntä, Hän tietää sen.
Kuulostelen, haistelen ilmaa, melkein luotan. Välillä takaumat iskevät, minä puolestani puran tuskaani. Hän usein tuskastuu, kun muistutan menneestä ajanjaksosta, mutta ymmärtää kyllä, että pakkohan minun on omat tuntemukseni ulos saada. Jos en saa, hullutuksia voi tapahtua.
Enempää ei täällä ole tarkoitus asiaa puida. (Voi olla, että pitäisi. Pitäisi normalisoida asiat. Kirjoittaminen vaan tuntuu kovin oudolta jakson jälkeen. Olin jo lähes kerennyt unohtaa edellisen. Siitähän on reilu 2,5 vuotta aikaa.)
Joulu on lähes valmis. Saamme vain toisen koronalingoista (lue: Hänen lapsensa) vieraksemme. Meillä asuva on siivonnut residenssin ja omat jännittävät kasansa. Lahjoja ei tänä vuonna ole luvassa, Hänen syntymäpäivänsä vietimme tavanomaiseen tapaan eilen. Lahjat olivat varsin käytännönläheisiä. Sen jälkeen olen hitaasti ja varmasti veivannut aaton evästystä. Kiroilen sitä, ettei edellisen vuoden riistapataohjeita ole tullut säästettyä. Ei ikinä tiedä, millainen on lopputulos.
Huomenna vaihdan lakanat, teen sienipiirakan, paistan lihan ja vedän kännit. Toivottavasti ymmärrän lopettaa ennen viimeksimainittua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti