Ihan vaan tällaista perusjuttua

On niin paljon asioita, joita ei oikein voi jakaa, eikä tiedä mitä sanoa.

Menee aika hyvin.

***

Kinkkukiusaus

Varaa isoin vuoka, minkä löydät, öljyä se.

1,8 kg jauhoisia perunoita, kuori ja tee n 0,1 cm x 3 cm kapeata ranskanperunatikkua (tai ihan sama - miten vaan haluat)

200 g palvikinkkua

150 g tulista chorizo-makkaraa (raakamakkara)

1 sipuli

1 valkosipuli

1/3 pätkä purjosipulia

2 x 2 dl kuohukermaa

2 x 1 dl vettä (näillä huuhdellaan kermapurkit)

120 g porosulatejuustoa ( jää vähän johonkin kastikkeeseen sielua)

Timjamia, tuoretta persiljaa puoli punttia

Suolaa

Mustapippuria

Worchesterkastiketta

Soijakastiketta

N 1 dl punaleimajuustoraastetta

Pilko sipuli, paistele pannulla chorizon kanssa. Ei tarvitse öljyä, maggarasta irtoaa. Sillä välin kuori perunat, pilko alle 0,5 cm suikaleiksi. Uita vedessä, poistuu ylimääräinen tärkkelys. Kaada lävikköön. Suolaa, lisää pippuri ja timjami.

Pilko kinkku, kaada samaan astiaan sipulichorizosilppu (jätä öljy pannulle, laita purjosilppu hautumaan). Lisää kinkkukulhoon valkosipuliraste, sipulia, pippuria, timjamia ja puoli punttia persiljasilppua. Sekaan se n 15 min hautunut purjo.

Uuni päälle 200C

Neste:

Chorichopannulla lämpö ykkösellä, lisää porosulatejuusto, toinen kermapurkki ja huuhtelvesi worchesterkastike, soijakastiketta, mustapippuria, timjamia. Sulata juusto nesteeseen kannen alla. Lisää toinen kermapurkki ja huuhteluvesi, kun juusto on sulanut.

Sillä välin siihen isoon oljyllä voideltuun vuokaan:

1/3 perunoista

1/2 kinkutäytteestä

1/3 perunoista

1/2 kinkkutäytteestä

1/3 perunasta

Kaada puolet nesteestä vuokaa , lisää juustoraaste, kaada loput nesteestä. Törkkää uuniin 2. alimmalle tasolle asetetulle ritilälle. Paista 1 h 20 min. Tarkista puolivälissä, ettei ruskistu liikaa.

Anna vetäytyä 15min, jos maltat. Jos et malta, suu palaa.

Varaa isoin vuoka, minkä löydät, öljyä se.

1,8 kg jauhoisia perunoita, kuori ja tee n 0,1 cm x 3 cm kapeata ranskanperunatikkua (tai ihan sama - miten vaan haluat)
200 g palvikinkkua
150 g tulista chorizo-makkaraa (raakamakkara)
1 sipuli
1 valkosipuli
1/3 pätkä purjosipulia
2 x 2 dl kuohukermaa
2 x 1 dl vettä (näillä huuhdellaan kermapurkit)
120 g porosulatejuustoa ( jää vähän johonkin kastikkeeseen sielua)
Timjamia, tuoretta persiljaa puoli punttia
Suolaa
Mustapippuria
Worchesterkastiketta
Soijakastiketta
N 1 dl punaleimajuustoraastetta

Pilko sipuli, paistele pannulla chorizon kanssa. Ei tarvitse öljyä, maggarasta irtoaa. Sillä välin kuori perunat, pilko alle 0,5 cm suikaleiksi. Uita vedessä, poistuu ylimääräinen tärkkelys. Kaada lävikköön. Suolaa, lisää pippuri ja timjami.

Pilko kinkku, kaada samaan astiaan sipulichorizosilppu (jätä öljy pannulle, laita purjosilppu hautumaan). Lisää kinkkukulhoon valkosipuliraste, sipulia, pippuria, timjamia ja puoli punttia persiljasilppua. Sekaan se n 15 min hautunut purjo.

Uuni päälle 200C

Neste:

Chorichopannulla lämpö ykkösellä, lisää porosulatejuusto, toinen kermapurkki ja huuhtelvesi worchesterkastike, soijakastiketta, mustapippuria, timjamia. Sulata juusto nesteeseen kannen alla. Lisää toinen kermapurkki ja huuhteluvesi, kun juusto on sulanut.

Sillä välin siihen isoon oljyllä voideltuun vuokaan:
1/3 perunoista
1/2 kinkutäytteestä
1/3 perunoista
1/2 kinkkutäytteestä
1/3 perunasta

Kaada puolet nesteestä vuokaa , lisää juustoraaste, kaada loput nesteestä. Törkkää uuniin 2. alimmalle tasolle asetetulle ritilälle. Paista 1 h 20 min. Tarkista puolivälissä, ettei ruskistu liikaa.

Anna vetäytyä 15min, jos maltat. Jos et malta, suu palaa.

Halpa ja edullinen. Vähän niin kuin minä.

I'm not conniving. I scheme. I'm a scheming bitch.*

Me voimme hyvin. Kiitos siitä universumille! Kissat voivat hyvin. Hallelujaa, ylistys! Yhteiskunta on sairas. Kun tuota nykyhallitusta seuraa, itku on lähempänä kuin nauru. Hullujahan ne tuntuvat olevan monellakin tapaa. Pakko siis pitää yksi vuorisaarna.

Nyt kun lama on taas alkamassa, niin eivätkö nuo onnettomat koita nutistaa pienituloisia tai tulottomia ihmisiä asemaan, jossa kaksi matalapalkkatyötä on pakko, jos elää meinaa. Ja kun niitä kahta työtä tehdään kahdelle eri työnantajalle, niin kukaan ei seuraa kertyneitä työtunteja. Eläköön! Orjuus on laillistettu!

Saan olla itseni kohdalta kiitollinen, että olen jo elämäni ehtoopuolella. Näin vihervasemmistolaisena kiitän yhteiskuntaa kahdesta opintolainasta, molemmat olen maksanut ihan itse pois. Kiitän peruskoulusta, lapsilisästä, opintotuesta, aikuisopintotuesta, kunnallisesta hammashoidosta ja soskun rahoista (pari kertaa sielläkin notkunut, mutta en silti jäänyt yhteiskunnan elätiksi).Kiitän terveydenhuollosta, jota ilman olisin jo kääpiönä kuollut pois nurkista kuleksimasta. Ja pari kertaa vielä vanhempanakin. Kiitän edullisesta asumisoikeusasunnosta, vaikka tod.näk. vastike nousee n 80 e/ kk. Kiitos vilkkaasta joukkoliikenteestä (ratikka15 <3). Kiitos kirjastoista, yhteiskuntarauhasta, ay-liikkeestä ja monipuoluejärjestelmästä.

Vastineeksi olen 10 vuotta kasvattanut kunnallisena nuoriso-ohjaajana pirun pienellä palkalla muiden kääpiöitä. Nuorimmatkin jo nelikymppisiä, mutta suurin osa niistä selvisi aikuiseksi suhteellisen täyspäisenä. Ovat tuottava kansanosa ja kasvattavat omia lapsiaan kunniakkaasti. Sen urakan jälkeen päätin ryhtyä ajattelemaan itseäni ja siirryin mammonan palvelukseen ja verojenmaksamispuolelle. Ihan hyvä diili.

Olen saanut eläkettä kertymään yllättävän paljon. Oletan, että tulen vielä kartuttamaan sen jonnekin pariin tonniin. Kai sillä elää, vaikkei kunnallinen terveydenhuolto enää pelaisikaan. Ehkä tarjolla vihdoin olisi armoitsemurhavälineistö, ettei tarvitse viedä vähiä vanhustenhoito/palvelutalopaikkoja. En minä kitua tahdo.

Enkä tahdo edes aloittaa maahanmuuttoteemasta - tai ehkä vähän. Jos kantasuomalainen ei lisäänny, niin olisiko syytä yrittää saada Suomeen maahanmuuttajia? Ja sitten kun niitä on tänne saatu, olisiko syytä satsata kotouttamiseen? Jos kouluissa ei riitä lapsioppilaita, eikö niihin tiloihin voisi perustaa peruskouluja maahanmuuttajille? Oppivelvollisuus kunniaan.

Viimeistään niiden maahanmuuttajien lastenlapset ovat suomalaisia - ja jos saan toivoa, suvaitsevaisia ja avarakatseisia suomalaisia. Värillä ei ole väliä. Päätän yltiöoptimistisen saarnani täältä tähän.

*"I'm not conniving. I scheme. I'm a scheming bitch." on lainaus elokuvasta Stage Mother. Katsoin vahingossa nääs elokuvan tossa pari viikkoa sitten. Tykkäsin.

Kävimme Hänen kanssaan entisten nuorten kokoontumisajoissa, Keban keikalla Tavastialla. Oli kivaa!

Minni vuosi sitten ja eilen. Neiti ei enää ole vauvvakissa.

 

Metsässä

Elämä kulkee omalla painollaan - tasaisesti ja ilman yllätyksiä. Kissat ilahduttavat. Hän on oma rakastava itsensä. Minä toivun omaksi itsekseni.

Työstressi ei pääse kerääntymään, kun välillä pääsee metsään. Luonto parantaa ja hellii.

Elvis has left the building

Halusin vielä luoda erillisen muistopostauksen Elvikselle.

Entinen kollegani, nykyinen ystäväni luotti minuun muutamia vuosia sitten niin paljon, että heidän lomansa ajan sain hoitaa Devon Rex kissojansa Elvistä ja Roosaa. Sittemmin he ovat olleet hoidossa useita kertoja, viimeinen hoitokeikkani oli toukokuussa, kun en asunut kotonani, vaan menin hoitamaan katteja heille kotiin.

Jo silloin Elvis oli väsynyt ja aina nälkäinen, mutta elossa ja täysissä järjissään. Kesän aikana olo oli huonontunut niin paljon, että Elvis läksi tänään sateenkaarisillalle (ja taas minä itken).

Elvis has left the building.

Miten se Roosa-parka pärjää?

Maakuntamatkalla

On tässä taas monena päässyt olemaan.

Ihaninta ystävärintamalla oli, kun kahden ystävättäreni kanssa sovimme jo aikaa sitten tyttöjen viikonlopusta. Kaikilla kun ovat omat menonsa, niin treffit oli laitettava kalenteriin hyvissä ajoin.

Pääsimme matkaan kuuden maissa. Olin sitä ennen käynyt kaupassa, koska minä yleensä olen keittiövastaava ja ihanat minuun liottavat. Alkossa kävimme vielä toisen ystävättären kanssa ennen kuin hän lähti ajamaan meitä kohti Hartolaa. Hieman ennen Lahtea jouduimme matelevaan jonoon. Kaksi autoa olivat joutuneet peräänajokolariin. Näytti, että henkilövahingoilta oli kuitenkin säästytty. Siellä joku pitkätukka oli saattanut itsenssä ongelmiin. Onni niin, siihen enää kuolleita tai haavoittuneita olisi halunnut.

Jonossa vierähti viitisentoista minuuttia, perillä olimme vähän jälkeen kahdeksan. Lihapullapastan ja muutaman virkistävän (tainnuttavan) juoman jälkeen makasimme kömmäköissämme puoliyön punttuussa.

Lauantai oli kiireinen. Paljon piti keretä; kirpputorit Hartolassa ja Joutsassa Vuorenkylässä Kivibaari, kotona ensin afternoon tea, sitten grilliruokaa - ja olihan siinä sitä juomaakin niin, että kun isäntäpariskunta vetäytyi yöpuulle, me vieraat jatkoimme kahteen.

Sunnuntaina maailman paras mökkikeli jatkui. Mietimme sitovamme itsemme patteriin, irtisanoutumista, lottovoittoa, pankkiryöstöä ja huumekauppaa. Vaan minkäs teit, ei auttanut, kolmen maissa pääsimme liikkeelle ja kuuden aikaan taisin olla kotona. Hän ja kissat olivat erinomaisessa kuosissa, kuten aina, kun asiat ovat kunnossa.

Työviikko oli taas hurjaa meininkiä. Siitä pitänee kirjata muistiin, että pitkästä aikaa minua lähestyi headhunter. Ensimmäinen haastattelu on takana, mutta vaadin liikaa palkkaa. Tiesin sen jo sanoessani. En minä halvalla enää itseäni myy. Juuri viikonloppuna daameille selitin, miten suhtaudun työnhakuun samoin kuin lottorivin tekemiseen. Mahdollisuus on äärettömän pieni, mutta joku aina välillä voittaa. Ja onhan siinä se pieni kupliva jännitys.

Sitä kuplivaa jännitystä sivusin keskustelussa Hänen kanssaan, kun yritin selittää, että pakollisen eromme aikana tulin miettineeksi, miltä tuntuisi asua yksin. Osaisin, mutta ei se enää niin kivaa olisi. Tulisin toimeen, mutta tylsempää olisi. Ja sinkkuelämästä taitaisi joku terä puuttua, kuiskuttelee ääni takavasemmalla, se sama, joka kehoittaa katsomaan objektiivisesti peiliin.

Jos vaan Hänen sairautensa aisoissa pysyy, elämäni on hyvä. Jos ei pysy, elämäni on siedettävää ilman Häntä. Kaikkein mieluiten näkisin Hänet terveenä ja itseni lottovoittajana. Miljoona riittäisi.

Ei dramaa eikä kaarta

Kovin on tasaista. En ehkä ihan tällaista lomaa ajatellut, mutta ei ainakaan ole paha mieli. Vähän tylsistynyt ehkä. Parempi näin kiitenkin.

Maanantaina kävimme Keskuspuistossa tunnin verran hortoilemassa. Keli oli mahtava, ei hyttysiä eikä hirvikärpäsiä. Satuimme paikkaan, mistä en kuvitellut tatteja löytyvän, etenkin kun silmiin osuivat edellisen sienestäjän perkuujätteet, mutta niinpä vain bongasin ensimmäisen oranssilakin, sitten toisen, kolmannen... Pian jo Hänkin osasi kohdistaa silmänsä oikeisiin asioihin. Sen jälkeen minä vain esisiivosin Hänen kantamiaan punikkitatteja (ainakin haavan- ja koivunpunikkitatteja).

Kotona kuivausshowssa meni pari päivää. Metsään jäi kaipuu, ehkäpä saan vielä jonkun houkuteltua kanssani pidemmälle retkelle. Nyt kaapissa on kuitenkin tattimurskaa sen verran, että saan maustettua talven kastikkeisiin tattiumamin maun.

Olen onnellinen Hänen jälkeläisensä hyvistä uutisista. Kaveri ilmoittautui kuukausien radiohiljaisuuden jälkeen. Kuuntelin kun he juttelivat puhelimessa 10-15 minuuttia, varmaan pisin aika koko parisuhteemme aikana. Uutiset olivat lohduttavia. Olipa kiva kuulla Hänen riemuitsevan jälkikasvun kuulostavan ihan tavalliselta ihmiseltä.

Itse menen huomenna Hänen exänsä, lasten äidin, kanssa juhlistamaan heidän esikoisensa exän pyöreitä syntymäpäivävuosia. Naurattaa välillä tämä laajennettu suku, mutta ne kaksi naista pelastivat mielenterveyteni Odysseiani aikana. Olen heille paljosta kiitollinen. Voi olla, että sitä tulee huomenna vänistyä. Tai sitten otamme ilon kautta. Toivottavasti.

Ensi viikko olisi vielä aikaa tehdä jotain. Enköhän minä jotain keksi. Ainakin päiväunia ja kissojen leikittämistä.

Ei aina tanssita ruuusuilla

Before.

Tein kaalikääryleitä. Niitä ei jaksa piipertää arkena, mutta loma-aikana ovat must. Maku on nimittäin taivaallinen.

...and after.

Olen viettänyt ensimmäistä kesälomaviikkoani potemalla korvakipua ja selän lihaspinnettä. Sain kuitenkin siivottua  yhden vaatekaappini sekä Hänen kaappinsa. Vielä olisi kolme kaappia läpikäytävänä. Pölistelyn kyllä huomasi, aivastelimme molemmat, ennen kuin Hän siivosi. Uffaffalle vien kassillisen pieneksi käyneitä tavoitevaatteita, kunhan taas töihin matkaan, en jaksa ryhtyä kuvaamaan js myymään niitä missään nettikirpparilla. En ole laihtumassa niin paljon missään vaiheessa.

Hivenen masentaa, kun emme ole mökillä. Siellä on niin paljon tilaa ja korkeutta. Vähän auttaa kissojen olemassaolo ja Hänen läsnäolonsa, mutta tänä vuonna sairauden aiheuttamat kulut vain veivät lomakassan. Toisaalta oli tärkeätä saada ne hoidettua, että voimme edes pikkuhiljaa palata normaaliin.

Tekisi mieli kirjoittaa tulikivenkatkuinen vuodatus terveyskeskuslääkärin toiminnasta, mutta koska kyseessä eivät ole minun asiani, en voi. Totean vaan, että jos se jätkä tulee minua vastaan, potkaisen nilkkaan ja kysyn pari kysymystä Käypä Hoito-suosituksista. Että miten meni noin niin kuin omasta mielestä.

Itse olen puun ja kuoren välissä, tahtoisin selvittää asiaa Hänen kanssaan. Tiedän, miten masentavaa ja vastenmielistä se on, mutta jos asia jää keskustelematta, emme tee ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ja parin vuoden kuluttua voimme olla saman tilanteen edessä.

Olen siis lomalla ja masentunut. Ehkä kevään ja alkukesän ponnistelu kostautuu nyt. Ehkä sauna auttaa. Sitten ehkä kokeilen viinaa ja tervaa.

Morris osallistuu aamukahvinkeittoon.

Minni huomasi isot sukulaiset Serengeti-dokkarissa.