Vuosi on ollut aikuiselämäni suurin myllerrys, eikä minulla oikeastaan ole ollut paljon nokan koputtamista asioiden käänteisiin. Yrittänyt olen, rimpuillut, taistellut vastaan, poukkoillut kuohujen mukana, ollut hukkumassa, tarrannut oljenkorsiin. Ja sitten kuin taikaiskusta kaikki loksahti raiteilleen, niille, joille se olisi loksahtanut, mikäli ei hulluus olisi välillä saanut valtaa.
Ihmeellistä kyllä, sekin päättyi säällisesti. Meidän välillämme kaikki päättyy ihmeellisesti - tai oikeastaan vasta alkaa. Emme me elä onnellisina elämämme loppuun saakka, mutta elämme yhdessä, meillä on toisemme. Ainakin juuri nyt. En voi enää paljon enempää elämältä toivoa. Tai noh, terveyttä molemmille, Hänelle voimia selviytyä ongelmistaan, itselleni vähemmän kuluttavan työn. (Niin ja tietysti maailmanrauhaa, mutta se taitaa olla kuolleena syntynyt toive. Meni pesuveden mukana, kun uutisten syntyä nykyään seuraa.)
Tajusin, että jos emme olisi eläneet sellaista elämää tahoillamme kun olemme tehneet, ei meitä olisi. Emme me olisi toisiamme näin paljon tarvinneet, emme varmaan laisinkaan. Tuskin edes olisimme tavanneet, vaikka piirimme ovat toisiaan oudosti hiponeetkin. Ihmisen elämä on valintoja ja menneisyyden paino, sen keventää vain tieto, ettemme tiedä tulevasta. Voimme vain toivoa. Uskokaa pois, minä sitä toivon joka päivä - paljon.
***
Arkisempia asioita. Olen ryhtynyt lukemaan lähes vanhaan malliin, jopa bussissa, jos vain satun valoisalle paikalle ja pääsen istumaan. Tällä hetkellä tipahtavat Atwood ja Vargas, Adamsbergiin olen niin ihastunut, että joulupukki toi meille viimeisimmän. Samoin tupsahti jatkoa Margaretin Herran tarhureille (Uusi maa) ja minulle pari puuttuvaa Valeriania. Mosleyn Pikku Scarlet olikin loppu, tilasin sen sitten toisaalta. Joitakin kirjoja minä vain tahdon omistaa. Onneksi Hänellä ja minulla on joidenkin kirjailijoiden suhteen yhteneväinen mieli.
Kunpa pääsisin ajoissa pois töistä huomenna. Pitäisi muutamia hankintoja tehdä, vaikkei meillä sen kummemmin vuoden vaihtumista juhlitakaan. Vähän herkkuruokaa ja -juomaa, ehkä alkoholia ja musiikkia iltamat. Same same, but different.
Voi kun mua nyt itkettää tämäkin. Ulovon tässä vähän aikaa,vaikka piti olla jo kaupassa hakemassa lapselle ruokaa. Kun välillä tuntuu, että nämä voisivat olla sanoja omalta näppikseltä, mutta eivät tietenkään ole. Mutta se, että edes jonkun vuosi on (kaikesta huolimatta) muuttunut onnelliseksi, on kaunista ja lohdullista.
VastaaPoistaOlet ihana kun olet antanut asioden loksahtaa, ollut armollinen ja oikeasti rakastanut. Olet hirmuisen rohkea.
Kiitos sinulle, kauniita sanoja käsistäsi lasket. Sekä minä että jotkut edesmenneet ystäväni ovat pitäneet minua hulluna tai hullunrohkeana. Tällä kertaa riskinotto kannatti. Yleensä on käynyt huonommin.
VastaaPoistaElä itke, tai itke, jos se parantaa.