lauantai 13. toukokuuta 2017

Ei jouvva, ei kerkeä

Ei tästä mitään tule. Tapahtuu paljon, tapahtuu helkkarin hienoja ja hyviä asioita, enkä minä kerkeä kirjata niitä ylös. Toisaalta onko niissä mitään kirjoitettavaakaan, kun kaikki on vaan lovee, rakkautta, ihanaa ja upeeta? Kel´onni on, se onnen kätkeköön?

Ehkä mie jossain välissä taas tulen tänne ja saan aikaa, mutta nyt töitä on niin paljon, että kun kotiin saavun, en jaksa edes kissaa kirjoittaa. Hän muuten yrittää ylipuhua minua kissan ottamiseen, minä taas selitän, että sen jälkeen pitäisi aina hoitaja hankkia ja vaivavaiva. Mutta olisihan se ihana. Toinen pörri taloon tuon nykyisen ihanan lisäksi.

Olen kovin rakastunut. Rakastan paljon. Miten tässä näin kävi?

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Turvakoti

Kun arki tuntuu juhlalta, ollaan jännän äärellä. Ei sellaista minulla koskaan ole ollut. Aina olen odotellut jotain, pidätellyt; viikonloppua, lomaa, yhteistä aikaa, keikkaa, palkkapäivää, kesää, syksyä varten. Siinä sivussa elänyt toki elämääni, mutta paljon siinä on ollut suvantokohtia, joissa olen lillunut seisovassa vedessä.

Nyt elämässä tapahtuu. Ovatkohan käynnissä ne minun elämäni ruuhkavuodet? Töihin saisin muuttaa vaikka asumaan, eivät ne hommat tekemällä lopu. Varsinainen ammatinharjoittaja saapui suolatehtaalle eilen, ei voi sanoa, että hänestä vielä ensimmäisenä päivänä varsinaisesti olisi ollut työntekijäksi. Loma oli tehnyt tehtävänsä, ihminen puuhasteli, eikä ollut aivan sata lasissa mukana. Mutta tästä se lähtee, sitten ryhdytään jakamaan hommia, ehkä saamme niitä sen jälkeen oikeasti tehtyäkin vauhdikkaammin. Plussaksi luen itselleni, että opin huhtikuun aikana tehdessäni paljon. Nyt osaan kysyä oikeita kysymyksiä.

Suru valtasi minut, kun huomasin, että Tuska-festivaalin aikainen tyttöleiri ei enää kohdallani tulekaan tapahtumaan. Jotenkin elin sellaisessa kummallisessa kuplassa, että olisimme kaikki mahtuneet luokseni, niin me kuin Hän, mutta niin ei tule käymään. Leiri järjestetään toisaalla ja minusta tulee ulkojäsen, kun en Häntä aio yksin kotiin jättää. Miksi se on aina niin, että pitää valita? Miksei voi saada kaikkea? (Retorisia kysymyksiä, en tarvitse vastausta.)

Kotona arki on juhlaa. Jokainen arkinen toimi on rakkautta täynnä. Hellyyttä ja hyvää mieltä. En minä tiennyt, että tällaista voi olla. Enkä todellakaan osannut odottaa. Mutta kiire tässä tulee, aikaa ei tahdo riittää kirjoittamiseen. Etenkin kun vapaa-aikaani olen paljon käyttänyt kirjojen lukemiseen. Olen löytänyt jotain kuolleeksi luulemaani itsestäni jälleen. Minun on hyvä olla.

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Puoliaika

Olen puolivälissä kidutusta. Vielä seitsemän työpäivää.

Paljon olen oppinut, vaikuttaa, että olenkin enemmän kuin "monkey sees, monkey does" -tyyppi. Pitänee sanoa, että olen itsestäni ennen aikaisesti ylpeä. Minun ei ole tarvinnut ottaa naurettavasti yhteyttä ammatin varsinaiseen harjoittajaan tekstarilla. Aina on löytynyt joku muu, joka on osannut kertoa minulle, mitä teen. Olen tehnyt ihmeellisiä asioita. Töihin saapuneet ovat saaneet työsopimuksensa, käyttäjätunnuksensa ja ne onnettomat, jotka ovat jääneet ilman palkkaansa, ovat aivan itse vastuussa asioista, kun eivät ole ilmoittaneet tietojensa muuutumista.

Eilen kipitimme yläkylille. Kauppareissun varjolla kävimme naapurilähiön baarissa. Siinä, missä kävin ensimmäisen kerran baariretkellä, kun eron jälkeen sain rahaa sen verran, että pystyin muuhunkin kuin vain istumaan parvekkeella ja katsemaan auringonlaskua. Eikä siitä ole kuitenkaan niin kauan aikaa, vajaa kymmenen vuotta. Olen monesti viime aikoina miettinyt, että ilman S.ia en olisi näin tyytyväinen nykyiseen osaani. Arvostan asioita, joita aikaisemmin en osannut arvostaa. En ikinä arvannut, että maailmassa olisi minulle näin paljon lämpöä ja rakkautta. Hän sitä minulle antaa, lahjoittaa runsaasti.

Lämpö ja rakkaus minut pinnalla pitävät tässäkin rytinässä. Vielä seitsemän päivää, kukaan ei ole haavoittunut, eikä hipaisusta oteta. Hän tekee kotona osansa, Hän rakastaa ja tukee. Maailma on hyvä, vaikkei vielä kevättä kuulukaan. Onneksi edes on valoa.

Floristinen katsaus: sitruunamelissa kuoli. Oli liian pieni. Kaikki muut jaksavat juurtua reippaasti. Varmaan vielä hankin muutaman basilikan ihan hevi-osastolta. Ensin syödään niistä, sitten loput joutuvat kesäkidutukseen parvekkeelle. Viherosastolle ei muuten välttämättä hyvää kuulu, kuittasin ruohonvaihdon ravinnepuikolla. Paha ihminen.


tiistai 4. huhtikuuta 2017

Don't call me

Ensimmäinen hirviöpäivä takana. Tulee kuulkaas pitkä kuukausi, kuukausista julmin. Mutta veikkaan, että jos tästä selviän hengissä (eilen meinasin vihapäänä kävellä auton alle), niin cv:seen on jotain kivaa kirjoitettavaa. Sitten oikeasti osaan jotain.

Voi olla, ettei paljon energia riitä kirjoitteluun. Voi myös olla, että tarvitsen jotain muuta ajateltavaa. Tämähän sitä tarjoaisi. Muuta ajateltavaa on luvassa myös Eilepan postikaapissa odottavan taimiboksin muodossa. Hän lupasi käydä sen hakemassa.

Keksin muuten pannukakkureseptin.

Banaanipannukakkuja

1,5 ylikypsää banaania mössönä
1,5 dl kreikkalaista jogurttia
2 kananmunaa
Suolaa, sokeria
Kanelia, kardemummaa
2,5 dl jauhoja (meni ohraa, vehnää ja kaurahiutaleita), siihen sotkettuna 3 tl leivinjauhetta
N. 2 dl kuivaa omenasiideriä
3-4 rkl sulatettua margariinia

Sotke ainekset. Anna hetki levätä. Paista blinipannukokoisia paksuhkoja lettuja. Tarjoa viikunahillon ja vaniljakastikkeen kanssa. Ihana jälkiruoka, törkeän herkullista! Hänen poikansa aikoi tulla kylään päästäisenä. Ottovelikin olisi tulossa. Taidan tietää, mitä tarjoan.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Vuosipäivä

Tahdoimme juhlistaa tapaamisemme vuosipäivää jotenkin. Oli molemmista sen verran merkittävä tapahtuma elämässämme. En olisi vuosi sitten ex-puolison hautajaisiin osallistuessani arvannut samalla retkellä tapaavani miestä, josta tulee tuleva puolisoni. Olin hautajaisvollaamisesta punasilmäinen humalikko, joka omnipotentian vallassa hyökkäsi tuntemattoman miehen kaulaan baarin pihalla. Mutta jotain ihmeellistä siinä tapahti, kun mies ei karannutkaan paikalta, vaan lähti seuraamaan.

Vuosi on ollut täynnä tapahtumia, hienoja ja kamalia, loppua kohti aina vain parempia. Meillä on oma kieli, huumori ja joukkuehenki. Yhdessä kestämme mitä vain. Yhdessä olemme enemmän kuin yksittäisten tekojemme summa.

Hyvissä ajoin läksimme kaupungille, kumpikaan ei kiirelaukasta pidä. Poikkesimme Vltavassa yksillä. Sen päälle raahasin Hänet mukanani Sokokselle, enpä arvannut siellä olevan jonkun hullun hulabaloo-ostospäivän. Alaketra oli täynnä laareja ja niitä penkovia naisia. Kaiken ikäisiä ja -kokoisia. Pelotti. Koska niin harvoin käyn keskustassa, päätin kuitenkin, että Joe Blascon meikkivoide olisi saatava, kun kerta sinne saakka oli päästy.

Onnistuihan se, eikä edes Hän kerennyt hermostua. Päin vastoin Hän jopa huvitti myyjäneitoa kertomalla olleensa ensimmäisiä meikkaavia poikia Helsingissä. Onneksi emme tavanneet vielä silloin. Ihmeenä pidän tapaamistamme edelleen.

Ostoshetken jälkeen kävelimme läpi kaupungin. Hänen seuransa tekee minut onnelliseksi ja ylpeäksi, ihanaa notkua komean miehen käsipuolessa. Olemme näyttävä pari, isoja ihmisiä.

Krog Robassa palvelu pelasi. Interiööri on kaunis; korkeat huoneet, isot ikkunat. Palvelualtis henkilökunta suositteli possunposki-annosta, se olikin herkkua. Emmervehnää, uunipunajuuria ja lehtikaalisipsejä. Annos riitti täyttämään meidät, vaikka jätimme alkuruuan väliin. Minä otin jälkiruuaksi palan juustoa, kun viiniäkin vielä oli. Hän taas kruunasi ateriansa Irish coffeella.

Kaupunkikierros jäi lyhyeksi. Tulimme kotiin kulkematta baariryppäiden kautta. Katsoin illalla Kaurismäen Le Havren ja tietysti vollotin lopussa. Minua on kovin helppo liikuttaa. Rakkauden voima osoittaa tehonsa.

Perjantaina kävimme äänestämässä ennakkoon. On niin ihanaa, kun puoliso on kiinnostunut yhteiskunnasta. Tänään nauratti, kun Hän sanoi suorastaan ikävöivänsä Kataisen hallitusta, kun vertasi menoa nykyisen isopään näköalattomaan ja lain rajoja venyttävään toimintaan. Mutta minkäs teet, eivät meidän ehdokaspuolueemme tule kunnallispolitiikassa voittamaan, mutta pakkohan se on yrittää. Jos ei äänestä, ei voi purnata.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Sitten yks´kaks jotain tapahtuu

Ei minulla oikeastaan muuta asiaa ollut.

Yritin selitellä yhtä vuotta. Tajusin, etten voi. Minulle tapahtui pahaa, hyvää, hienoa, ihanaa; minulle elämä tuli taas kylään.

 ***


This chapter says
"Put it out of your mind"
Mmm, give it time....

The fine purple
The purest gold
The red of the Sacred Heart
The grey of a ghost
The "L" of the lips are open
To the "O" of the Host
The "V" of the velvet

Of all of the people in the world
Why should I love you?
There's just something 'bout you
There's just something 'bout you
Of all the people in the world
Why should I love you?

Have you ever seen a picture
Of Jesus laughing?
Mmm, do you think
He had a beautiful smile?
A smile that healed

Of all the people in the world
Why should I love you?
There's just something 'bout you
There's just something 'bout you
Of all the people in the world
Why should I love you?
Of all the people in the world
Why should I love you?

The fine purple
The purest gold
The red of the Sacred Heart
The grey of a ghost
The "L" of the lips are open
To the "O" of the Host
The "V" of the velvet
The "E" of my eye
The eye in wonder
The eye that sees
The "I" that loves you

Of all the people in the world
Why should I love you?

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Tavallista kivaa

Oikeasti. Ei ole tapahtunut mitään maata mullistavaa. Kunhan nyt kaksi hullua rakastaa toisiaan. Ja se tästä niin ihanaa tekeekin, pieniä suuria asioita kerromme toisillemme joka päivä. Joka päivä ihmettelen kohtaloa, välillä kovin julmaa, välillä täynnä onnensirpaleita.

Lauantaina kävimme pienellä baarikierroksella. Olimme kotona jo ennen puoliyötä. Kivaa oli, mutta turha siellä on pilkkuun saakka notkua, kun saalis on jo kelattu sisään. Parhaat syötit säästämme kotiin. Hänen kanssaan on ilo liikkua, pidämme ihmisistä pieninä annoksina.

Sunnuntaina minulla oli roolipelikerho. Onneksi edes toinen porukka on koossa ja pelaa. Harmi olisi luopua kivasta harrastuksesta. Toisen porukan tapaamisia ei taida olla luvassa, koska väärinymmärrys Hänen luonteestaan erotti minut porukasta. Ehkä ihmiset joskus tajuavat, että ihminen voi muuttua tahtoessaan.

Töissä pelottaa. Neljä päivää ja olen yksin. Päivittäin vielä kohtaan tilanteta, joissa sormi hakeutuu suuhun ja koen suurta tarvetta karata ulos ovesta. Kun rutiini puuttuu, niin pelottaa. Onneksi Hän tekee osansa kotona, saattaisin olla melkoisen rikki ilman tukea.