Metsässä

Elämä kulkee omalla painollaan - tasaisesti ja ilman yllätyksiä. Kissat ilahduttavat. Hän on oma rakastava itsensä. Minä toivun omaksi itsekseni.

Työstressi ei pääse kerääntymään, kun välillä pääsee metsään. Luonto parantaa ja hellii.

Elvis has left the building

Halusin vielä luoda erillisen muistopostauksen Elvikselle.

Entinen kollegani, nykyinen ystäväni luotti minuun muutamia vuosia sitten niin paljon, että heidän lomansa ajan sain hoitaa Devon Rex kissojansa Elvistä ja Roosaa. Sittemmin he ovat olleet hoidossa useita kertoja, viimeinen hoitokeikkani oli toukokuussa, kun en asunut kotonani, vaan menin hoitamaan katteja heille kotiin.

Jo silloin Elvis oli väsynyt ja aina nälkäinen, mutta elossa ja täysissä järjissään. Kesän aikana olo oli huonontunut niin paljon, että Elvis läksi tänään sateenkaarisillalle (ja taas minä itken).

Elvis has left the building.

Miten se Roosa-parka pärjää?

Maakuntamatkalla

On tässä taas monena päässyt olemaan.

Ihaninta ystävärintamalla oli, kun kahden ystävättäreni kanssa sovimme jo aikaa sitten tyttöjen viikonlopusta. Kaikilla kun ovat omat menonsa, niin treffit oli laitettava kalenteriin hyvissä ajoin.

Pääsimme matkaan kuuden maissa. Olin sitä ennen käynyt kaupassa, koska minä yleensä olen keittiövastaava ja ihanat minuun liottavat. Alkossa kävimme vielä toisen ystävättären kanssa ennen kuin hän lähti ajamaan meitä kohti Hartolaa. Hieman ennen Lahtea jouduimme matelevaan jonoon. Kaksi autoa olivat joutuneet peräänajokolariin. Näytti, että henkilövahingoilta oli kuitenkin säästytty. Siellä joku pitkätukka oli saattanut itsenssä ongelmiin. Onni niin, siihen enää kuolleita tai haavoittuneita olisi halunnut.

Jonossa vierähti viitisentoista minuuttia, perillä olimme vähän jälkeen kahdeksan. Lihapullapastan ja muutaman virkistävän (tainnuttavan) juoman jälkeen makasimme kömmäköissämme puoliyön punttuussa.

Lauantai oli kiireinen. Paljon piti keretä; kirpputorit Hartolassa ja Joutsassa Vuorenkylässä Kivibaari, kotona ensin afternoon tea, sitten grilliruokaa - ja olihan siinä sitä juomaakin niin, että kun isäntäpariskunta vetäytyi yöpuulle, me vieraat jatkoimme kahteen.

Sunnuntaina maailman paras mökkikeli jatkui. Mietimme sitovamme itsemme patteriin, irtisanoutumista, lottovoittoa, pankkiryöstöä ja huumekauppaa. Vaan minkäs teit, ei auttanut, kolmen maissa pääsimme liikkeelle ja kuuden aikaan taisin olla kotona. Hän ja kissat olivat erinomaisessa kuosissa, kuten aina, kun asiat ovat kunnossa.

Työviikko oli taas hurjaa meininkiä. Siitä pitänee kirjata muistiin, että pitkästä aikaa minua lähestyi headhunter. Ensimmäinen haastattelu on takana, mutta vaadin liikaa palkkaa. Tiesin sen jo sanoessani. En minä halvalla enää itseäni myy. Juuri viikonloppuna daameille selitin, miten suhtaudun työnhakuun samoin kuin lottorivin tekemiseen. Mahdollisuus on äärettömän pieni, mutta joku aina välillä voittaa. Ja onhan siinä se pieni kupliva jännitys.

Sitä kuplivaa jännitystä sivusin keskustelussa Hänen kanssaan, kun yritin selittää, että pakollisen eromme aikana tulin miettineeksi, miltä tuntuisi asua yksin. Osaisin, mutta ei se enää niin kivaa olisi. Tulisin toimeen, mutta tylsempää olisi. Ja sinkkuelämästä taitaisi joku terä puuttua, kuiskuttelee ääni takavasemmalla, se sama, joka kehoittaa katsomaan objektiivisesti peiliin.

Jos vaan Hänen sairautensa aisoissa pysyy, elämäni on hyvä. Jos ei pysy, elämäni on siedettävää ilman Häntä. Kaikkein mieluiten näkisin Hänet terveenä ja itseni lottovoittajana. Miljoona riittäisi.