tiistai 27. joulukuuta 2022

Vapaapäivä ennen maailmanvalmistumisen päivämäärää

Olimme olleet kovin kllttejä, huomasin jouluaattona, kun Hänen nuorempi jälkeläisensä toimi joulupukin apupoikana. Kirjoja, alusvaatteita, molemmille merinovillakynsikkäät, palapeli ja muutama muu tarpeellinen verme löytyi lahjojen joukosta. Ilta jatkui kahdestaan sen jälkeen, kun jälkikasvu siirtyi uusien ruokien ja lahjojen pariin äitinsä luokse.

Ruuat onnistuivat jälleen erinomaisesti. Kaloja ei enää jäänyt joulupäivän lounaalle, mutta ei Hänen lapsenlapsensa jäänyt niitä kaipaamaan, kun veteli peurapaistia niin, että äitinsä jo alkoi toppuuttelemaan ikäisekseen varsin pitkää lapsukaista. Totesimme lapsen olevan tulossa isäänsä, kasvaa jättiläiseksi ja arvostaa hyvä ruokaa. Muissa asioissa ei teit' isäin kannata lähteäkään astumaan.

Olipa mahtavaa seurata sivusta, kun isoisä ja lapsenlapsi ropasivat joulupukin tuomia vieheitä. Siinä jo ryhdyttiin suunnittelemaan ensi kevään ja kesän onkiretkiäkin. Ymmärrän kyllä lapsen äidin monivuotisen epävarmuuden Hänen suhteensa, mutta nyt ex-miniä totesi, että olisi pitänyt antaa Hänelle tilaisuus jo useampi vuosi sitten. Mutta mitään ei ole menetetty, nyt Hän pääsee osallistumaan lapsenlapsensa elämään, kun vaan itse pysyy kunnossa. Motivaatioita siihenkin on nyt eri tavalla.

Minä en edelleenkään innostu lapsista, mutta kyseinen yksilö ainakin toistaiseksi on osannut käyttäytyä. Siinähän tuo menee joukon jatkona, kun vaan minun ei oleteta osallistuvan syvällisemmin kasvatuksen periaatteisiin tai kustannuksiin, pragmaatikko tunnustaa. En muista enää sitäkään vähää, miten muiden lasten kanssa toimitaan, en osannut sitä lapsenakaan. Elämä oli liian raskasta.

Nyt saan nauttia pari päivää vapaista, ennen kuin tuskaisat pari päivää koittavat töissä. En ymmärrä, miksi kaikkien liiketoimintojen pitää ajoittaa muutoksensa aina vuodenvaihteeseen - tai sitten heinäkuun alkuun. Se on varmaan kiva tulla sitten valmiille töihin, mutta meille se aiheuttaa suman jo muutenkin tiukkojen aikataulujen ajankohtana. Pari yötä tässä kuitenkin on jo ollut, etten ole rakentanut töitä unissanikin, olen saanut kierrokset laskemaan.

Mutta muuten elämä on meille hyvä. Valoa, lämpöä, ruokaa, herkkusia, rakkautta ja kirjoja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti