torstai 29. heinäkuuta 2021

Lomapuuhia

Hän ja minä olemme varsin yhteensopiva ja -toimiva paketti, totesimme jälleen kerran, kun ryhdyin miettimään loman aikaisia puuhiamme. Lomaan mielestämme kuuluu kiireettömyys, talouden pitkäaikaishuolto, hyvin syöminen, lukeminen ja rauha. Kaikkea on lomalla ollut tarjolla.

Olen tehnyt herkullisia ruokia aina kun keli on vähänkin sallinut. Uunissa tietenkin; kaalilaatikko, lihapullat tomaattikastikkeessa, foccaccia ja tänään varmaan listalla tulee olemaan lohilasagne, kunhan Hänen hyväksyntänsä olen suunnitelmalleni saanut.

Maanantaina pesin saunan. Tiistaina roudasimme matot ja petarin päällisen 24 pesulaan. Vain kaksi koneellista, puoli tuntia ja 24 euroa ja homma oli hoidettu. Minua ei saisi traditionaaliselle mattopyykille kirveelläkään uhaten. Kuivatin matot saunassa (ei se päällä ollut, mutta aina siellä on lähes 30 astetta) ja petarin parvekkeella. Eilen aamulla kun keli hivenen viileni, luuttusin lattiat kunnolla ennen kuin levitimme puhtaat matot lattialle. Taivaallinen tuoksu - tai tuoksuttomuus oikeastaan.

Sopimukseemme taloudenhoidollisten tehtävien jakamisesta kuuluu, että Hän hoitaa viikkosiivoukset ja minä tarkempaa nuohoamista tarvisevat kohteet. Poislukien viemäreiden ja lattiakaivojen puhdistukset, niihin en kykene - oksennusreaktioni on kovin herkkä.

Oli ihanaa päästä saunaan, kun sen vihdoinkin pystyi lämmittämään. Helle ei sovi meille. Ilmalämpöpumppu tulee pelastamaan kesämme tulevaisuudessa. Asentajalta tuli viesti, että valitsemamme malli on valmistajan Euroopan varastoista loppu, malli upgreidataan ilman kuluja astetta tehokkaampaan. Mahtava uutinen!

Ensi viikolla menen taas töihin reiluksi viikoksi. Ihanaa ajatella, että lomaa on vielä edessä, en ole montakaan ajatusta suolakaivokselle uhrannut. Mitä nyt eilen kollegan kanssa vaihdoin muutaman viestin läksiäislahja-asioissa. Menetämme erinomaisen esimiehen.

(En minä yleensä näin usein päivitä. Nyt vaan on ollut asiaa ja aikaa kirjoitella pieteetillä. Ensi viikolla taas vaikenen tai jatkan iänikuisia itkuvirsiäni.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti