Aloittamisen vaikeus

En muista enää, mitä kaikkea tässä on taas kerennyt. Pitäisi varmaan jotain muistiinpanoja kirjata, mutta kun elämä vie, kynä ja paperi eivät pysy mukana. Sen kuitenkin vielä muistan, viime viikonloppuna matkasin Keski-Suomeen. Hänen kanssaan meillä on sopusointu, ystäviä ei saa enää hylätä kumpikaan. Sen tyhmyyden olemme tehneet molemmat aikanaan.

Hänellä ja minulla on pahin kutuaika jo rauhoittunut, vaikka läheisyyttä molemmat haikaamme usein ja paljon. Emme ole ihan täysin siamilaisiksi kaksosiksi herenneet, vaikka sängyssä etenkin näin talviaikana siltä vaikuttaakin. Ja puheissa, usein jo arvaa, mitä toinen aikoo sanoa. Voi olla, että pian siirrymme ajatuksenlukuun ja lakkaamme puhumasta - mutta se on taas toinen tarina.

Jyväskylän musiikillinen anti on aina yhtä ihastuttava. Tällä kertaa Lutakossa oli Insomnium. Erinomaista rytistystä - siinä taas bändi, jonka nousun seuraavaan sarjaan voi hyvin ymmärtää. Bloodred Hourglass meni ihan ohi korvien, kun piti taas ystävän kanssa päivittää elämää.

Keikan jälkeen kävimme jopa tuoreessa jyväskyläläisessä drinkkibarissa (ystäväni kaveri meidät sinne määrätietoisesti googlemappasi). Ja vielä yhdessä baarissa kerta kiellon päälle. Sitten olimmekin valmista kauraa. Keittiön päydän ääressä nautitun yöpizzan jälkeen tuli sininuttuinen noutaja.

Lauantai meni rauhallisemmissa merkeissä, vaikka lihaa hakkasinkin. Ulkona satoi lunta, ystävän jälkeläinen käyttäytyi perusteinimäisesti - kävi syömässä, muttei huutanut kuitenkaan. Meillä oli eväänä maa-artisokkakeitto ja saltimbocca kasvisten kera. Salvia on ihana yrtti. Sen päälle nukuin uskomattoman ihanat 9 tuntia. Ystäväni sininen kammari houkuttelee unihiekkakavereita. Olen aina nukkunut siellä erinomaisesti.

Vanha suomalaiskansallinen sananlasku: Jos on viinatta kekrinä, on leivättä jouluna - Eino Leinon sanoin "kekrinä köyhäkin nauraa".

Ystävän löytö mummonsa mökiltä - ohjeissa on kaikki!

Töissä elämme hiljaiseloa. Kollega läksi häämatkalleen - ei olisi parempaa aikaa voinut valita. Minä kinusin sijaisuuskorvauksen, saamme vähän joulurahaa, vaikkei tarkoitus ole mitään lahjajoulua viettäkään. (Mutta hyvä ruoka, parempi mieli, pitää paikkansa pienessäkin pilttuussa.) Tai se mikään hiljaiselo ole, meillä nykyhetki tarkoittaa itse asiassa normaalia työskentelytahtia muualla, kerkeän ajatella ja suunnitella töitäni. Osaan ihme kyllä vielä senkin taidon. Osaan myös lukea työpaikkailmoituksia. Sen lisäksi päivitän CVtä sekä suomeksi että englanniksi.

Hän puolestaan uppoaa välillä murheen alhoon. Pimeä vuodenaika ja vaikea jälkikasvu ovat lähes letaali, ainakin jäätävä, yhdistelmä. Sitten välillä kun asiat ovat hyvin, muistamme taas rakkautemme. Kukaan ei luvannut elämää onnellisena loppuun saakka, mutta voisi sitä tasaista menoa pikkuisen enemmän olla. Kuitenkin kuten Hän sanoo, tällä mennään päätyyn saakka.

(Tänään oli pizzaperjantai. Huomenna mennään katsomaan vihdoinkin hoitopaikan dementiaseniorikodista saanutta muoria ja sunnuntaina kärtsään kilon lihaa. Yhteen paikkaan pitäisi lähettää paperit, sitä ennen pitäisi opetella englantia. Aivot eivät säilökään kaikkea ikuisesti.)